NEITI SKÄRE
leyhyttelee ilmaa nenäliinallaan.
Tuo puhe hämärä on jonkun verran.
FALK.
Ei tuota todistaa vois selvemmin; on hyvä, että kuulla saa tuon kerran. Ilmeinen avio- ja lemmenlasten on ero meillä; — viisasta on tuo; nää kypsyneet on, raakoja on nuo, nuo villikukkia, nää vartavasten tarhassa nousseet. Lempemme on järkeä; sen intohimo ei saa mitään särkeä. On lempi meillä erikoinen ala; jäsenet lipun ääreen sitoo vala; on sääty avio- ja sulhasmiesten se, — he virkaan pyrkivät, ja suuta piesten se käy; yhteishenki huolen pitää vuorosta. Ei muusta puutetta kuin laulukuorosta —
GULDSTAD.
Ja lehdestä!
FALK.
Niin! Lehti myöskin mukaan! Se oli hyvä aate; lehtensähän on saaneet metsämiehet, lapset, naiset. Ma toivon, ettei hintaan katso kukaan. Me painatamme julkisesti *tähän* jokaisen liiton, kaikki kihlajaiset; me kurkistamme joka kirjeeseen, min Vilho kyhäs Laura kullalleen; sijasta muiden sanomien murhien, mellakkain, tulenvaurioiden turhien, puretut kihlaukset julkaistaan; on *tiedot*, mistä hintaan huokeimpaan lunastaa vanhat sormukset voi käytäntöön; on kaksoisista, kolmosista selko, — jos pari vihitään, niin turha pelko on, ettei liitto kutsua sais näytäntöön; — ja rukkaset jos joku saa, niin se uutisten muiden joukkoon pannaan heti suunnilleen näin: »Taas lemmen perkele uhrikseen täältä nuoren sielun veti!» Se lehti kannattaa; kun aika koittaa jolloinka tilaajia täytyy voittaa, hyvillä syöteillä ma heitä houkutan; — ma jonkun vanhanpojan pahoin loukutan. On lehti liitolle kuin kukan terälehti; se sille on kuin kaalille on kerälehti —