Eilistä häpeän ma rannan raitaa! Ol' lasten leikkiä se tosiaan; Te herätitte minut toimintaan; — se on se kirkko, missä puhtahana soi totuutemme voimallinen sana. Ei *kukkuloilta* katsella nyt sovi telmettä taiston alas laaksoihin; — ei, kauneutta kantakoon nyt povi kuin ristin kuvaa kilpi ritarin, — laajalti katsokoon mies taiston yli, vaikk' aukee hänelle sen suuri syli, — auringon nähköön usmien hän takaa, *tää* olkoon elontehtävänsä vakaa!
SVANHILD.
Sen teette, kun vain ootte vapaana, ja yksin.
FALK.
Onko silloin toiminnassa, *mi* tärkeint' on? En enää elä ma yksiksein mielikuvain taivahassa. Nyt päättyi aika tuparunojen; ne vasta *elän* alla honkien, turulla elon välkytän ma peistä; — ma taikka valhe — toinen väistyy meistä!
SVANHILD.
Mun siunauksein Teitä seuratkoon! On Teillä syäntä; väärin tunsin Teidät; nyt ero ystäviksi tehköön meidät —
FALK.
Kahdelle tilaa nyt ma tehnyt oon! Te rohkenetteko? nyt eroo emme! täst' alkain rinnakkain me taistelemme!