KONSULI BERNICK (mennen häntä vastaan). Juhani —!
JUHANI TÖNNESEN (torjuen konsuli Bernickiä luotaan). Minä ensin.
Eilisaamuna lupasin sinulle sanallani, että olen vaiti.
KONSULI BERNICK. Sen sinä teit.
JUHANI TÖNNESEN. Mutta silloin minä en vielä tiennyt —
KONSULI BERNICK. Juhani, anna minun parilla sanalla valaista silloista asiaintilaa —
JUHANI TÖNNESEN. Ei tarvita; minä arvaan koko asiaintilan aivan hyvin. Kauppaliike oli silloin vaikeassa asemassa; ja kun minä olin poissa, ja sinulla oli vallassasi turvaton nimi ja maine —. No, minä en pidä sitä niin kovin suurena vikana; me olimme nuoria ja kevytmielisiä siihen aikaan. Mutta nyt minä tarvitsen totuutta ja sinun täytyy nyt puhua.
KONSULI BERNICK. Ja nyt juuri minä tarvitsen koko moraalisen arvoni, ja siksi minä en voi puhua.
JUHANI TÖNNESEN. Minä en välitä paljoa sepustuksista, joita olet sittemmin levittänyt minusta; vaan se vanha asia, siitä sinun pitää ottaa syy omaksesi. Dinan täytyy tulla minun vaimokseni, ja täällä, tässä kaupungissa minä tahdon asua ja olla ja elää hänen kanssaan.
NEITI HESSEL. Niinkö tahdot?
KONSULI BERNICK. Dinan kanssa! Hän vaimonasi? Tässä kaupungissa!