KAUPPIAS VIGELAND. Kiitos. — Ja tuloksen heitämme Kaikkivaltiaan käteen, herra konsuli.
(Hän menee prokuristi Krapin kanssa etummaiseen huoneeseen
vasemmalle. Kolleega Rörlund tulee sisään puutarhan kautta.)
KOLLEEGA RÖRLUND. Kas, oletteko kotona tähän aikaan päivästä, herra konsuli?
KONSULI BERNICK (ajatuksissaan). Niinkuin näette.
KOLLEEGA RÖRLUND. Niin, minä pistäysin tänne oikeastaan Teidän vaimonne vuoksi. Arvelin, että hän ehkä kaipaisi lohdutuksen sanoja.
KONSULI BERNICK. Sitä hän kyllä kaipaakin. Mutta minäkin tahtoisin puhua hiukan Teidän kanssanne.
KOLLEEGA RÖRLUND. Ilolla, herra konsuli. Mutta mikä Teillä on? Tehän näytätte aivan kalpealta ja tyrmistyneeltä.
KONSULI BERNICK. Minäkö? Vai näytän? Niin, mitenkäpä muuten, — tällaisena aikana, kun niin paljon kerääntyy huolta? Koko suuri liikkeeni — ja sitten tuo rautatie-suunnitelma —. Kuulkaas; sanokaa minulle eräs asia, herra kolleega; antakaa minun tehdä Teille eräs kysymys.
KOLLEEGA RÖRLUND. Sangen mielelläni, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Minun päähäni pisti tässä ajatus. Kun juuri on ryhtymässä sellaiseen suurisuuntaiseen yritykseen, jonka määränä on edistää tuhansien onnea —. Jos se nyt vaatisi jonkin yksityisen uhrin —?