KONSULI BERNICK. Siinä olette oikeassa; eivät pidä lukua edes ihmishengistä, kun vaan oma etu on kysymyksessä. (Krapille.) Voiko »Indian Girl» lähteä matkalle neljän — viiden päivän päästä?
PROKURISTI KRAP. Voi, jos kauppias Vigeland suostuu siihen, että keskeytämme siksi aikaa työn hänen »Palmupuullaan».
KONSULI BERNICK. Hm, sitä hän ei tee. No ehkäpä nyt silmäilette postin.
Kuulkaa, ettekö nähnyt Olavia siellä laiturilla?
PROKURISTI KRAP. En, herra konsuli.
(Poistuu etummaiseen huoneeseen vasemmalle.)
KONSULI BERNICK (katselee jälleen sähkösanomaa). Noita herroja ei arveluta panna alttiiksi kahdeksantoista ihmishenkeä —
HILMAR TÖNNESEN. No, merimiehen tehtävä on uhmata elementtejä; siinä on varmaan jotakin hermoja jännittävää — jaa-a, ainoastaan ohut lankku itsensä ja syvyyden kuilun välillä —
KONSULI BERNICK. Mutta haluaisinpa nähdä sen täkäläisen laivanvarustajan, joka taipuisi moiseen! Ei yksikään, ei yksi ainoakaan — (huomaa Olavin) No, Jumalan kiitos, hän on toki hyvässä tallessa.
(Olavi, ongensiima kädessä, on juossut ylös katua ja sisään puutarhaportista.)
OLAVI (huutaa jo puutarhasta). Hilmar-eno, minä olin rannassa ja näin höyrylaivan.