(Naiset asettuvat paikoilleen pöydän ääreen; kolleega Rörlund sulkee puutarhaoven ja vetää verhot sen ja ikkunain eteen; salissa tulee puolihämärää.)
OLAVI (pilkistellen ulos). Äiti, nyt seisoo tirehtöörin rouva pumppukaivon luona ja pesee silmiään.
ROUVA BERNICK. Mitä? Keskellä toria!
ROUVA RUMMEL. Ja keskellä kirkasta päivää!
HILMAR TÖNNESEN. No, jos minä olisin erämaamatkalla ja löytäisin kaivon, niin en minäkään kursailisi —. Uh, tuota kamalaa klarinettia!
KOLLEEGA RÖRLUND. Tässä olisi tosiaan poliisilla täysi syy puuttua asiaan.
KONSULI BERNICK. Oh, eikö mitä; ulkomaalaisten käytöstä ei pidä arvostella niin ankarasti; eihän heillä ole sitä juurtunutta sopivaisuuden tunnetta, joka pitää meitä oikeissa rajoissa. Antaa niiden vaan hummastella. Mitä se meitä liikuttaa. Kaikki tuollainen roivaus, joka nousee hyviä tapoja ja siivoutta vastaan, se ei onneksi ole sukua meidän yhteiskunnallemme, jos niin voin sanoa. — Mitä kummaa!
(Kadulla nähty vieras nainen astuu reippaasti
sisään oikeanpuolisesta ovesta.).
NAISET (peljästyneinä, mutta matalalla äänellä). Sirkusratsastajatar!
Tirehtöörin rouva!
ROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, mitä tämä on?