KONSULI BERNICK. Hm; Juhanillahan on siellä farmi, joka ei menestyne kovinkaan hyvin; ja Lonahan viittasi eilen siihen, että heidän täytyi matkustaa toisessa luokassa —
ROUVA BERNICK. Niin, valitettavasti, jotakin sellaista se lienee. Mutta että Lona tuli mukaan! Hän! Niin verisesti sinua silloin loukattuaan —!
KONSULI BERNICK. Oh, älä ajattele noita vanhoja asioita.
ROUVA BERNICK. Mitä muuta voin ajatella nykyään? Onhan Juhani toki veljeni; — niin, en minä hänen tähtensä; mutta mitä ikävyyksiä hän voikaan tuottaa sinulle —. Karsten, minä pelkään niin hirveästi, että —
KONSULI BERNICK. Mitä pelkäät?
ROUVA BERNICK. Eikö hän voisi joutua kiinni niiden rahojen tähden, jotka katosivat sinun äidiltäsi?
KONSULI BERNICK. Mitä joutavia! Kuka voi todistaa, että rahoja katosikaan?
ROUVA BERNICK. Herra Jumala, senhän tietää koko kaupunki, ikävä kyllä; ja olethan sinä itse sanonut —
KONSULI BERNICK. Minä en ole sanonut mitään. Kaupunki ei tiedä mitään niistä asioista; ne olivat kaikki pelkkää juorua.
ROUVA BERNICK. Oi miten sinä olet jalomielinen, Karsten!