KONSULI BERNICK. Jätä nuo muistelemiset, kuuletko! Sinä et tiedä, miten sinä kiusaat minua kaivelemalla esille kaikkea tätä. (Hän kävelee edestakaisin; sitten hän heittää kepin kädestään.) Että heidän pitikin tulla kotiin juuri nyt, — nyt, jolloin minä tarvitsen sekoittamattoman hyvää mielialaa sekä kaupungissa että sanomalehdissä. Täältä tullaan kirjoittamaan kirjeitä naapurikaupunkien sanomalehtiin. Otinpa heidät vastaan hyvin tai huonosti, niin kaikkea pohditaan ja selitellään johonkin suuntaan. Vanhat asiat käännellään nurin, — niinkuin sinäkin teet. Sellaisessa yhteiskunnassa kuin meidän —. (Nakkaa hansikkaat pöydälle.) Eikä ole ainoaa ihmistä, jonka kanssa voisin puhua ja jolta hakea tukea.
ROUVA BERNICK. Eikö yhtään, Karsten?
KONSULI BERNICK. Ei, kukapa se olisi? — Saada heidät vastuksikseen juuri nyt! Ei ole epäilemistäkään, että he aikovat tehdä skandaalin jollakin tavalla, — varsinkin Lona. Eikö nyt olekin onnettomuus, että on mokomia sukulaisia!
ROUVA BERNICK. Niin, enhän minä mitään voi sille, että —
KONSULI BERNICK. Mille sinä et voi mitään? Että olet sukua heille? Ei, se on kyllä hyvin totta.
ROUVA BERNICK. Ja enhän minä ole pyytänyt heitä tulemaan kotiin.
KONSULI BERNICK. Kas niin; siinä se taas on! en ole pyytänyt heitä tulemaan kotiin; en ole kirjoittanut heille, että tulkaa; en ole vetänyt heitä tukasta tänne! Oh, minä osaan jo koko lorun ulkoa.
ROUVA BERNICK (hyrskähtää itkuun). Mutta kyllä sinäkin olet tyly. —
KONSULI BERNICK. Kas niin, noin sitä pitää; ala nyt itkeä, niin että kaupunki saa vielä puhumista siitäkin. Jätä nyt tuo hassuttelu, Betty. Mene istumaan tuonne portaille; tänne voi tulla joku. Vai pitääkö heidän saada nähdä konsulin rouva punaisin silmin? No se vasta olisi kaunista, jos ihmiset saisivat tietää, että —. Kas niin, tuolla eteisessä kuuluukin joku tulevan. (Kolkutetaan ulko-oveen.) Sisään vaan!
(Rouva Bernick menee ompeluksineen ulos puutarhaportaille. Telakkamestari Aune tulee sisään oikealta.)