TELAKKAMESTARI AUNE. Herra konsuli, minä olen jo viisikymmen-vuotias mies; aina pojasta saakka minä olen tottunut vanhaan työtapaan —
KONSULI BERNICK. Se ei meille kelpaa nykyaikaan. Älkää luulko, Aune, että minä vaadin sitä oman hyötyni vuoksi; sitä minun onneksi ei tarvitse tehdä; mutta minun on otettava huomioon se yhteiskunta, jossa elän, ja se liike, jonka johtajana olen. Edistyksen täytyy lähteä minusta, muuten sitä ei tule ollenkaan.
TELAKKAMESTARI AUNE. Edistystä minäkin tahtoisin, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Niin, omalle ahtaalle piirillenne, työväen luokalle. Oh, minä tunnen kyllä Teidän agitatsiooninne; Te pidätte puheita; Te yllytätte työväkeä; mutta kun kouraantuntuva edistysaskel on tarjolla, niinkuin nyt koneitten avulla, niin ette tahdo olla mukana, silloin Teitä peloittaa.
TELAKKAMESTARI AUNE. Niin, minua tosiaankin peloittaa, herra konsuli; minua peloittaa niiden monien kohtalo, joilta koneet riistävät leivän. Konsuli puhuu niin usein, että on otettava huomioon yhteiskunta; mutta minun mielestäni yhteiskunnallakin on velvollisuutensa. Kuinka uskaltaa oppi ja pääoma ottaa työssä käytäntöön uusia keksintöjä ennenkuin yhteiskunta on saanut kasvatetuksi polven, joka osaa niitä käyttää?
KONSULI BERNICK. Te luette ja tuumiskelette liikaa, Aune; se ei ole
Teille hyväksi; se juuri tekee Teidät tyytymättömäksi asemaanne.
TELAKKAMESTARI AUNE. Se ei ole se, herra konsuli; mutta minä en siedä nähdä, miten yksi kunnon työmies toisensa jälkeen eroitetaan työstä ja saatetaan leivättömäksi noiden koneitten tähden.
KONSULI BERNICK. Hm; kun kirjapainotaito keksittiin, jäi monta kirjuria leivättömäksi.
TELAKKAMESTARI AUNE. Olisiko konsuli ollut kovin ihastunut siihen keksintöön, jos olisi silloin ollut kirjuri?
KONSULI BERNICK. Minä en kutsuttanut Teitä tänne väittelemään. Minä kutsutin teidät sanoakseni Teille, että haaksirikkoutunut laiva »Indian Girl» on oleva valmis lähtemään ylihuomenna.