JUHANI TÖNNESEN. Niin varhain liikkeellä sinäkin.
NEITI BERNICK. Niin. Odotappas vähän; nyt tulevat varmaan toisetkin pian. (Aikoo mennä vasemmalle ulos.)
JUHANI TÖNNESEN. Kuule, Martta, onko sinulla aina noin kiire?
NEITI BERNICK. Minullako?
JUHANI TÖNNESEN. Eilen sinä ikäänkuin kartoit minua, niin etten saanut puhua sanaa kanssasi, ja tänään —
NEITI BERNICK. Niin, mutta —
JUHANI TÖNNESEN. Ennen me toki olimme aina yhdessä, — me, vanhat leikkitoverit.
NEITI BERNICK. Oi Juhani, siitä on monta, monta vuotta.
JUHANI TÖNNESEN. No, Herra Jumala, siitä on viisitoista vuotta, ei enemmän eikä vähemmän. Olenko minä mielestäsi niin paljon muuttunut?
NEITI BERNICK. Sinä? Kyllä; kyllähän sinäkin, vaikka —