PROKURISTI KRAP. Mutta kun minä tänä aamuna menin sinne alas, huomasin, että korjaus amerikalaisella laivalla oli edistynyt silmäänpistävän pitkälle; se suuri halkeama pohjassa, — tiedättehän, — se läpilahonnut paikka —
KONSULI BERNICK. Niin, niin; mitä siitä?
PROKURISTI KRAP. Täydellisesti korjattu, — päältäkatsoen tietysti; vuorattu; näytti aivan uudelta; kuulin, että Aune itse oli tehnyt siellä työtä tulenvalolla koko yön.
KONSULI BERNICK. Niin, niin, entä sitten —?
PROKURISTI KRAP. Minä kummastelin sitä; työväki oli juuri aamiaislevollaan, ja niinpä sain tilaisuuden tarkastella kenenkään huomaamatta laivaa sekä ulkoa että sisältä; oli vaikea päästä alas lastattuun ruumaan; mutta sain kuin sainkin asiasta selon. Siellä tapahtuu kataluuksia, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Minä en voi tuota uskoa, herra Krap. Minä en voi, minä en tahdo uskoa sellaista Aunesta.
PROKURISTI KRAP. Ikävä kyllä, — mutta se on sula totuus. Siellä tehdään kataluuksia, sanon minä. Ei yhtään uutta hirttä pantu entisten sijaan, mikäli minä saatoin huomata; ainoastaan niittailtu, tilkitty ja paikkailtu peltilevyillä ja purjekankaalla ja jos jollakin. Pelkkää hutiloimista! »Indian Girl» ei pääse milloinkaan New-Yorkiin; menee pohjaan kuin haljennut pata.
KONSULI BERNICK. Sehän on kauheaa! Mutta mitä luulette hänellä olevan mielessä?
PROKURISTI KRAP. Tahtoo tietysti saattaa koneet huonoon huutoon; tahtoo kostaa; tahtoo vanhan työväestön jälleen armoihin.
KONSULI BERNICK. Ja sentähden uhraa ehkä niin monta ihmishenkeä.