— Hyvää yötä, aarteeni, sanoi yksi heistä.
— Kissa kanssasi olkoon, Martti, sanoi toinen.
Martti mumisi.
— Odottakaa vaan, odottakaa!… Kenties tulen ennemmin kuin luulettekaan ja silloin tulee toinen ääni kelloon… Mitä sanot, Lottaseni?
Mutta ei yksikään häntä enään vastannut. Pian kuului huoneesta moni-ääninen kuorsaaminen.
Vähän sen jälkeen pani Martti linkkuveitsensä kiinni, joi vielä muutaman kulauksen, pyyhki suunsa kädellään, röyhkäsi pari kertaa ja nousi vihdoin mennäkseen.
Sade oli laannut, sumukin oli osaksi hälventynyt ja pimeällä, tähdettömällä taivaalla ajeli etelätuuli raskaita harmaita pilviä. Martti työnsi aimo keppinsä kivien väliin, katseli ulkohuoneitten katolla olevata viiriä, mutisi jotakin myrskystä ja pahasta säästä sekä kääntyi alkaaksensa yöllisen kulkunsa.
Käytyään ensimmäisen kierroksensa, meni hän linnan takana olevalle pienelle kukkulalle, ja istui sinne kuusen alla olevalle mättäälle. Täällä hän Ievollisesti pisti puupiippuunsa tupakkata, sytytti sen ison karvalakkinsa suojassa ja vuoroin sitten imi piippuaan ja puheli itsekseen samalla miettiväisenä tirkistellen eteensä.
Tästä paikasta voi hän nähdä koko laajan rakennus-ryhmän aina jääkellariin ja pajaan saakka ja tänne eroitti hän heikommankin äänen. Kaksikymmentä neljä vuotta oli hän istunut tässä ja vartioinut tätä pyhyyttä. Jokaisena yönä tänä murheen aikana muistui hänen mieleensä levoton elämä, jonka mykkänä todistajana hän niin monen vuoden kuluessa oli ollut.
Mutta mitä kaikkea olikaan hän nähnyt ja kokenut täällä! Joka kerta, sitä ajatellessaan, ihmetteli hän ettei kaikki ollut pelkkää unta. Hän muisti vielä vanhan salaneuvoksen, joka häntä "aasiksi" nimitti ja joka, kun suuttui, sylki häntä kasvoihin. Niin selvään kun olisi se eilen tapahtunut, muisti hän päivän, jolloin itse kuningas seurueineen oli ollut siellä ja kuinka kuningas oli heittänyt kultarahan hänen kassiinsa heidän pois mennessään. Hän ajatteli iloisia tanssilla vietettyjä iltoja, jolloin tulisoihtuja paloi vallihautojen ympärillä ja jolloin puistossa paloi värillisiä lyhtyjä kuin itse paratiisissa. Hän muisti päivän, onnellisimman koko elämässään, jona kreivi sanoi hänelle: — Martti, tästä päivästä olet ainiaan kuuluva taloon, Sinä olet ollut uskollinen palvelija ja sinä jäät isäntäväkesi luo.