— Mitä kaakotusta siellä pidätte, tytöt?… Ettehän vain ole laskeneet miehistä väkeä sinne?
Sisältä kuului jälleen naurua ja kikottamista, jonka ohella kaikki tytöt — paremmin kuullakseen — yht'aikaa kääntyivät seljälleen niin, että sängyt natisivat.
— Voithan tulla katsomaan, Martti, sanoi joku heistä.
— Jaha!… Vai niin. Tottako se olikin!… Ole varuillasi, äläkä ole niin varma itsestäsi, hempukkani!… Kenties tulen, ennenkuin luuletkaan. Tosin olen vanha, mutta olen sitkeä, kuten räätäli sanoi, kun hänen leukaansa kasvoi parta.
— Oletko kuullut papin pääsiäislampaasta, jonka tänä iltana olemme tänne saaneet? kysyt vuoroonsa toinen.
— Oletko saanut lampaan, Liisa?… Varmaan saat niitä useampia, tyttöseni, jos oikein tunnen sinut. Et tavallisesti tyydy vähään.
Jälleen naurettiin peittojen alla taukoamatta ja keskustelua jatkettiin samaan suuntaan vielä vähän aikaa, kunnes sakea ja puuronen ääni virkkoi:
— Antakaa meidän nyt jo olla rauhassa! Olemmehan jo kyllin kauan kuunnelleet tuota vanhaa lörpöttäjää. Pidä, Martti, voileivästäsi huolta ja anna meidän nukkua.
— Oho! Oletko sinäkin, Leena muori, siellä? Ihmeellistä, kuinka kopea olet tänä iltana!… Varmaankaan et pitkään aikaan ole syönyt maitoruokaa. Kenties olet kadottanut lusikkasi?
Mutta tytöt olivatkin nyt toden teolla väsyneet, olivathan he valvoneet pari tuntia puhellen yksinomaan Aunesta. Nyt kääntyivät he, yksi toisensa perään ja käärivät peiton ympärilleen nukkuakseen.