— Eikö neitiä haluta ruoka?

— Kotiin! Kotiin!… Isä! Isä!

Pitkin askelin meni palvelija pois ja hetken kuluttua tuli pieni naisemme lyöden kätensä yhteen hämmästyksestä.

III.

Kun Nörrekjaerin yövahti tänä pimeänä, sateisena yönä oli kolmannen kerran käynyt suurten rehulatojen ympäri, tallien ja avonaisten kaluhuoneitten ohi, puiston lävitse ja tullut jälleen linnalle, meni hän kellariin saadakseen siellä tavallisuuden mukaan lasin lämmintä olutta, joka odotti häntä siellä uunissa, samalla puheli hän hetkisen palvelustyttöjen kanssa, jotka makasivat väen arkipäivähuoneen viereisessä huoneessa ja joista tavallisesti joku heräsi, kun hänen raskaitten saappaittensa askeleet kuuluivat ja hänen lyhtynsä valo sohtasi heitä.

Sillä koska Martti vahti oli vanha mies, jota ei ensinkään tarvinnut hävetä, oli ovi aina öisin avoinna molempain huoneitten välillä. Koska hän sen lisäksi, huolimatta hänen murinastaan ja jankuttamisestaan, oli iloinen, jonka kanssa talon palvelustytöt aina leikkiä laskivat, olivat nämät pienet illanvietot tulleet molemmille välttämättömiksi, vaikkei aina vaihdeltu niinkään ystävällisiä sanoja oven kautta.

Alku tapahtui aina sisimmäisessä huoneessa, tavallisesti kysyttiin, minkälainen sää oli, tai kuului sieltä pitkä haukotus tai myöskin unenvoittoinen kirous melun tähden. Mutta Martti, jonka omituisuutena oli puhua asioita, joita ei kukaan muu uskaltanut ja joka, etenkin naisten seurassa, käytti mitä pöyristyttävimpiä sanoja ja lauseita, taisi aina kääntää mitä viattomimman huomautuksen oman mielensä mukaan. Silloin rupesi huoneesta kuulumaan hiljaista naurua peittojen alta sen mukaan kuin kaikki tytöt heräsivät ja vanhus sai puhelun vanhoihin rattaisin.

Kun Martti tänä yönä tuli ulkoa, kuuli hän jo porstuaan kuinka huoneessa innokkaasti puheltiin ja naurettiin ja kun hän astui huoneesen, eivät tytöt huomanneetkaan hänen tuloaan, niin innostuneet olivat he.

Martti tajusi heti, että jotain erinomaista oli tapahtunut. Mutta kun tapansa oli esiintyä kuurona kunnes sai lyhtynsä sytytetyksi ja löysi olutastiansa, sekä kunnes hän mumisten ja kiroten istuutui pöydän luo, ei hän nytkään ollut mitään huomaavinaan, vaan alotti ateriansa.

Vasta kun oli odottanut pitkän ajan, huomiota kuitenkaan herättämättä, sanoi hän kuivalla äänellään, samalla kuin ruostuneella veitsellä leikkasi leipää viipaleisiin: