Paula tarttui hänen käsivarteensa ja aikoi häntä juuri suudella, mutta pysähtyi:
— Kuule.
— Pöllöt ne huutavat. Metsä on niitä täynnä.
— Mennään pois. Ne peloittavat minua. Maalla sanotaan, että ne ennustavat kuolemaa.
Marcel kohautti välinpitämättömänä olkapäitään.
X.
Lähtö.
Viimeinen ateria, joka syödään yhdessä ennen jonkun perheenjäsenen lähtöä, muistuttaa apeudessaan ensimmäistä yhteistä ateriaa perhepöydän ääressä, jossa jonkun rakkaamme paikka on iäksi jäänyt tyhjäksi. Vaikka kaikki vielä ovatkin saapuvilla, on ilo kumminkin kaikonnut Jokainen koettaa turhaan vilkastuttaa yhdessäoloa, ja tämän liikuttavan ja hyödyttömän ponnistuksen seurauksena on vielä syvempi surullisuus.
Niin oli kolkko ja hiljainen Maupas'n ruokasalikin, vaikka lokakuun aurinko sitä valaisi. Marcel'in piti lähteä pimeän tullessa Trélaz'n vaunuilla, ennättääkseen asemalle kello kuuden junaan. Kun keskustelu taukosi, eivät he ajatelleetkaan alkaa sitä uudestaan. Silloin tällöin sanottiin joku merkityksetön sana, mutta sitten oltiin taas ääneti. Palvelijatar, vanha Mari, oli valmistanut kapteenin mieliruokia, ja kantaessaan kulhoja melkein koskemattomina takaisin kyökkiin, mutisi hän yrmeällä äänellä, joka ilmaisi hänen omaa suruansa:
— Onkos se laitaa! Onkos se laitaa! Hehän tahtovat tappaa itsensä nälkään!