TOINEN OSA.
Germaanilaisten naisten naimisiin menosta I vuosisadalla.
"… Häälahjoiksi ei anneta sellaisia joutavia kapineita, jotka naista ihastuttavat, vaan härkiä, hevonen kaikkine valjaineen, sekä kilpi, heittokeihäs ja miekka. Tuodessaan nämä lahjat, ottaa mies vaimon vastaan. Vaimo puolestansa antaa myös muutamia lahjoja miehellensä. Tätä pitävät he liittonsa pyhänä siteenä, salaperäisenä vihkimisenä ja avion suojelus jumaluutena. Jotta vaimo ei pitäisi itseään vapautuneena ylevistä tunteista ja mielenkiinnosta sodan vaihteleviin vaiheisiin, ilmoittavat hänelle ennustajat, että hän saa ottaa osaa vaivannäköön ja vaaroihin, sekä että hän niin rauhan aikana kuin sodassakin on velvollinen kestämään ja uskaltamaan yhtä paljon kuin puolisonsakin. Sitä merkitsevät valjastetut härät, suitsitettu hevonen ja aseet, jotka hänelle annetaan. Hän oppii, kuinka tulee elää ja kuinka kuolla. Hän ottaa vastaan sellaista, joka hänen puhtaana ja ehytarvoisena tulee antaa edelleen lapsillensa, että miniät saisivat sen ja vuorostaan jättäisivät lastenlapsille."
Tacitus.
I.
Kolmetoista pöydässä.
— Emmeköhän voisi istua pöytään, rohkeni arasti huomauttaa herra
Dulaurens.
Mutta nähdessään vaimonsa katseen siirtyi hän kiireesti lieden luota, jossa mahtavat tammipölkyt roihusivat, ja hiipi syrjässä olevalle tuolille istumaan. Kääntyen vieraittensa puoleen, näytti rouva Dulaurens heille hymyillen almanakkaa, johon paksuilla kirjaimilla oli kirjoitettu: 25 päivä helmikuuta. Vanha ja kuivettunut neiti de Songeon lähestyi, kuin olisi erityisesti hänen mieltään päivien juoksu kiinnittänyt. Mutta hän halusikin vain päästä lieden ääreen. Hän oli juuri palannut Roomasta, sillä talvisaikaan hän kulki vain etelän pyhissä paikoissa, ja tälle viimeiselle pyhiinvaellukselleen päästäkseen oli hänen täytynyt kiireesti muutattaa rahaksi erään maksuissaan myöhästyneen arentimiehensä karja. Lämmitellen isoja jalkojaan, tarkasteli hän almanakan muistiinpanoja:
Mutta tässähän on 25 päivä helmikuuta 1898, sanoi hän luettuaan. Ja nythän on 25 päivä helmikuuta 1901. Tehän olette aikaanne jäljessä täsmälleen kolme vuotta.
Kaikki naiset paitsi Alice nousivat sitä ihmettä katsomaan. Almanakka kulki kädestä käteen. Rouva Orlandi, jonka sylissä oli Pistache — vanha, lihava ja karvaton, hirveän näköinen Pistache, jonka luomet peittivät raskaina sen tihrusilmiä — huudahti hämmästyneenä ja ylpeänä siitä, että oli ymmärtänyt: