— Ei muuta kuin ala mennä. Nuo Guibert'it ovat kunnon väkeä. Panen päälleni lievetakkini ja lähden astumaan Maupas'han.
Hän oli ollut mukana 1870 vuoden sodassa nostoväkijoukossa, joka ei ollut joutunut taisteluun. Tuo hirmun vuosi oli opettanut häntä pelkäämään sotaa ja ihailemaan rohkeutta. Hän oli hyvillään virallisesta pikaviestistä, ja saihan hän sitäpaitsi osansa, hänkin kaukaisen kyläläisensä sankarillisuudesta. Ja hän kutsui tyttärensä ja ilmoitti heille salaisuuden, jota opettajan vaimo jo levitti.
Hänen siinä teutaroidessaan, katseli häntä näädännaamainen Maillard nauraa virnistellen.
— Tyhjennetäänpäs lasi, jatkoi määri, ja kilistetään. Ei mikään menesty ilman ryyppyä. Ei minulla ole kiirettä. Aina sitä saapuu kylliksi aikaisin, kun kuljettaa kuoleman sanomaa. Mutta mikä teitä naurattaa, hiivatin koulumestari?
— Mietin tässä vain, herra määri, että tasavallassako sitä eletään. Ministeri kohtelee teitä kuin koiraa, teitä kunnan ylintä hallitusmiestä. Ilmoittakaa Guibert'in perheelle? Ja ala laputtaa! Ja keiden tähden? Aito taantumusmielisten, jotka ovat vastustaneet teitä kunnantalolla. Ei sitä vain ryhdytä sellaisiin toimenpiteisiin, kun rahvaan pojista on kysymys.
— Nyt on kysymys majurista, huomautti arvojärjestyksestä vaarinpitävä kapakanisäntä.
— Eikö sotamiesten veri ole yhtä kallista kuin upseerien, ehätti vastaamaan opettaja korkeastioppineen äänellä. Ja valhettako vain on tasa-arvoisuus, joka komeilee kaiverrettuna kaikkiin julkisten rakennustemme otsakkeisiin? Kaikki kunnia vain nauhuksilla koristetuille, eikö niin? Muut ovat kaikki vain kanuunan ruokaa! Kyllä kannatti panna toimeen vallankumous, jotta sata vuotta myöhemmin etuoikeudet taas palautettaisiin.
Puolisivistys synnyttää tuollaisia katkeria, kateellisia ja kunnianhimoisia luonteita, jotka eivät tahdo suvaita keitään ylempänä olevia. Heikon ja kerskailevan määrin kuullen laski tuo heiveröinen pikku mies valloilleen kaiken kiukkunsa päälliköitä kohtaan, mitä vielä lisäsi hänen poikansa pian tapahtuva astuminen rykmentin riveihin.
Veri ajautui Simon'in kasvoihin. Se oli sen merkki, että hänen aivonsa työskentelivät.
— Ei, en voi olla menemättä. Olen saanut käskyn.