— Ei se ole mitään vaarallista, äiti kulta. Älä ole levoton. Ehkä kylmetyin vähän, odottaessani sinua portailla. Menen maata heti kun olemme syöneet illallista.
Ja saadakseen äitinsä rauhoittumaan hän toisti uljaasti naurahtaen:
— Ei se ole yhtään mitään, äiti, usko pois.
Hän tuli ajatelleeksi, että ruokasalin kattolamppu valaisisi liiaksi hänen kasvojaan, ja hän huudahti:
— Jospa me söisimme illalliskeittomme täällä, tulen ääressä! Tämä huone on lämpimämpi.
— Mutta pöytä on jo katettu.
— Kyllä minä sen pian muutan. Saatpa nähdä.
— Syödään vain, kultaseni. Sinua palelee, eikä Trélaz'n avonaisissa vaunuissa ole yhtään suojassa pakkaselta.
Kaadettuaan muutaman lusikallisen rommia juomalasiin, meni Paula ruokasaliin.
Äiti huusi hänen jälkeensä: