Ne kolme kilometriä, joiden päässä Maupas on Chambéry'sta, oli viimein ajettu. Trélaz jätti naiset asemalle ja meni viemään ajopelinsä asemapihan syrjäiseen kolkkaan, kauaksi hotellien omnibuseista, ajurinvaunuista ja muista ajoneuvoista. Mutta rivissä seisovat hevoset kadehtivat hänen tammaansa, jonka eteen hän asetti täysinäisen heinäsäkin.
Paula katsoi heti aseman kelloa ja huomasi hämmästyksekseen sen olevan jo kymmentä yli seitsemän. Hänen äitinsä näki hänen ihmettelevän eleensä:
— Sanoinhan minä sinulle, että me myöhästymme. Tytär hymyili:
— Vai myöhästymme, kun meidän tarvitsee odottaa vain kaksikymmentä minuuttia?
He menivät odotussaliin. Heti oven avattuaan rouva Guibert peräytyi. Mutta Paula työnsi häntä hiljaa eteenpäin. Sali oli täynnä juhlapukuisia ihmisiä. Chambéry'n hienosto siellä odotti Aix-les-Bains'in junaa, teatterijunaa. Äiti ja tytär tunsivat Dulaurens'it.
Hämillään rouva Guibert aikoi vetäytyä takaisin ja kuiskasi Paulan korvaan:
— Mennään kolmannen luokan odotussaliin. Siellä meidän on parempi olla.
— Minkätähden, sanoi tytär.
Silloin miellyttävän näköinen nuori mies erkani eräästä naisparvesta ja tuli heidän luokseen. He tunsivat luutnantti Jean Berlier'n, joka oli Marcel'in ystäviä. Hän tervehti heitä tuolla ritarillisella kohteliaisuudellansa, joka heti sai ihmiset häneen mieltymään.
— Te olette varmaankin tulleet kapteenia vastaan, eikö niin, rouva
Guibert? Sillä tehän ette mielellänne lähde liikkeelle.