Epävakavin käsin palveli hän pöydässä ja koetti silmälaseillaan peittää punaisia silmiään.
— Meidän Mari ottaa esimerkkiä minusta, huomautti rouva Guibert, Hän vanhenee, hänkin.
Turhaan koetti hän vilkastuttaa keskustelua.
— Ethän sinä syö mitään, Paula! Sinä olet sairas. Mene nukkumaan. Minä lämmitän sinun vuoteesi vuoteenlämmittäjällä ja laitan sinulle teetä. Minä nyt vuorostani hoidan sinua.
— Ei kiitos, äiti, minä en tarvitse mitään, en yhtään mitään. Mari antaa minulle savipullon. Mene sinäkin aikaisin nukkumaan. Hyvää yötä, äiti. Rakas äiti kulta!
Hän suuteli kiihkeästi äitiänsä ja katosi huoneeseensa. Hänen voimansa ja mielenlujuutensa olivat lopussa. Hän tempaisi vaatteet yltään, avasi yhdellä vetäisyllä pitkät hiuksensa, sammutti kynttilänsä, kääriytyi peitteeseensä ja antautui rajusti surunsa valtaan, jota hän liian kauan oli tukahduttanut. Yön pimeydessä hän tunsi vuoroin tuskaa, vuoroin kapinallisuutta, ja viimein alistumista ja sääliä.
Hän itki veljeänsä, itki äitiänsä, itki itseänsä. Seinään päin kääntyneenä ja suruunsa vaipuneena, kasvot nenäliinaan kätkettyinä, unohti hän ajan kulun eikä kuullut, että äiti tuli vuorostansa nukkumaan.
Rouva Guibert nukkui viereisessä huoneessa. Hän avasi hiljaa välioven, jottei herättäisi tytärtänsä ja voidakseen kuulla, jos hän yöllä tarvitsisi apua. Sitten, kuten joka ilta, polvistui hän ennen riisuuntumistaan rukousjakkarallensa ja rukoili. Kuten joka ilta, hän nytkin kokosi kaikki rakkaat vainajansa ja pitkin maailmaa hajaantuneet lapsensa ja antoi heidät Jumalan haltuun. Ja Hänen haltuunsa hän vielä erityisemmin uskoi Paulan epävarman tulevaisuuden ja Marcel'in kiusaantuneen sydämen. Hiukkasen kuurokin kun oli, eristäytyi hän ennen pitkää omiin ajatuksiinsa.
Kun hän oli vuoteessa, luuli hän kuulevansa heikon huokauksen. Hän kuunteli, mutta kaikki oli hiljaa, ja hän rauhoittui.
"Paula nukkuu", ajatteli hän. "Hän oli kovin kalpea tänä iltana. Rakas pienokainen! Jumala häntä varjelkoon ja antakoon hänen tulla onnelliseksi!… Vanha Marikin oli varmaan kylmettynyt. Hänen silmänsä olivat punaiset ja hänen kätensä vapisivat. Minä käskin hänen juomaan teetä tänä iltana ja panemaan tilkan rommia sekaan. Rommista hän hyvin pitää."