— Mennäänpäs saarnimetsään saakka, sanoi hän. Oksien välistä saamme katsella, kuinka iltarusko välkehtii vuorilla.
Jean pysähtyi:
— Ei, jäädään tähän, eikö niin?
Ja hän näytti Paulalle vanhaa puunrunkoa, jota käytettiin penkkinä. Koskaan ei Paula enää ollut sillä istunut, sen jälkeen kuin hän viimeistä kertaa oli ollut kävelemässä Marcel'in kanssa. Tuon muiston valtaamana hän epäröi. Hän ei aavistanutkaan, mitä Jean aikoi sanoa. Tottumaton kun oli ajattelemaan itseänsä ja alistunut siihen kohtaloon, joka häntä köyhänä odotti, ei hän enää kuvitellutkaan mielessään rakkautta ja avioliittoa. Hän luuli ikipäiviksi tukahduttaneensa muinaiset tunteensa, jotka ennen vanhaan olivat hänelle tuottaneet turhaa kärsimystä, ja hän valvoi tarkasti ylenkatsottua sydäntään. Hän suostui istumaan. Hetken istuivat he vaiti vieretysten. Aurinko oli kadonnut liian lähellä kohoavan vuoren taakse. Ympärillään he tunsivat illan laskeutuvan kuin pyhänä rauhana yli maan. Heidän jalkojensa juuressa lainehti pehmeästi vainion kypsä vilja. Kauempana vaipuivat majesteetillisina uneen metsän puut, kooten yhteen lehviänsä. Ja taivaan rannalla vielä valossa kylpevät Revard'in kukkulat hehkuivat ruusunpunaisin ja violetin vivahduksin.
Luonnossa vallitseva rauha tuntui Jean'ista kuin onnen enteeltä, ja se enensi hänen mielensä liikutusta. Hän katsoi vieressään istuvaa neitoa ja iloitsi siitä, mitä hänellä oli sanottavana.
Paula muisti kirvelevän selvästi, mitä Marcel lähtöpäivänään oli hänelle sanonut, heidän istuessaan tällä samalla puunrungolla: Älä sure, Paula, sanoi tuo iäksi vaiennut ääni, älä sure; sinä tulet vielä kerran onnelliseksi. — Jean'in palaamisesta saakka oli hän ilman katkeruutta ja heikkoutta suostunut elämäänsä. Olipa hän alkanut tuntea jonkinlaista stoalaista onneakin, joka teki hänelle hyvää niin monien kohtalon kolausten jälkeen. Sitäköhän onnea Marcel oli tarkoittanut? Ja iltahetken rauhallisuudessa heräsi hänen sydämessään toisenlaisenkin onnen hämärä kaipuu. Eikä hän tietänyt, että hetki oli tullut.
Jean teki päätöksensä:
— Olen puhunut teidän äidillenne, Paula, tulevaisuuden suunnitelmistani.
Paula katsoi häneen:
— Joko teidän loma-aikanne on lopussa? Lähdettekö jo taas pian?