— Käytin pikku Julienia kävelemässä. Sitten olen kirjoittanut pitkän kirjeen Hubertille.
— Ah! Minä myöskin.
Hubert oli heille uutena levottomuuden aiheena. Viimeinen Sudanista tullut kirje kertoi, että upseeri oli saanut kuumeen ja oli sairaana yksinäisessä neekerimökissä, ilman lääkäriä. Hän laski itse leikkiä tästä harmittavasta väsymyksestä, joka muka ei sen enempää merkinnyt, mutta jokin tälle vastakkainen sävy sanonnassa ja tavallista tuntehikkaampi hyvästely oli hätkähdyttänyt ja syvästi liikuttanut sekä isää että sisarta. He vaikenivat sydän raskaana. Marguerite sytytti lampun karkoittaakseen pimeyden, joka täytti huoneen pahoilla aavistuksilla. Kun hän oli laskemassa uutimia alas, koputettiin ovelle.
— He ovat tulleet, sanoi herra Roquevillard.
Marguerite kerkisi paraiksi poistua toisesta ovesta. Asianajaja astui vieraitaan vastaan. Herra Hamel tuli sisälle ensimmäisenä, hänen jälessään herra Bastard.
Ammattikunnan esimies nautti Chambéryn lakimiesten keskuudessa suurta arvovaltaa, jonka hänen korkea ikänsä, juridinen taitonsa ja kunnioitettava elämänsä aiheuttivat. Hän oli viidenkahdeksattavuotias vanhus, niin laiha että hän melkein ui hulmuavassa lievetakissaan, jonka hän itsepäisesti väitti kestävän yhtä kauan kuin hänkin. Talvisin käytti hän vanhanaikaista päällysvaatetta, jonka hihoihin hän ei katsonut maksavan vaivaa pistää käsiänsä. Sileäksi ajeltuja kasvoja koristivat valkoiset taaksepäin harjatut hiukset, ja värittömät posket näyttivät miltei kuulakkaan kalpeilta. Hänen korkea vartalonsa oli hiukan etukumarassa, niinkuin hoikka poppeli tuulessa. Mutta hänen luonteensa ei ollut milloinkaan taipuillut. Ei mikään ollut saanut häntä poikkeamaan siltä menettelyn tieltä, jonka hänen vankka vakaumuksensa oli jo aikaisin valinnut oman perheen perimysten hengessä. Hän oli käytökseltään kylmä ja pidättyväinen, puheeltaan harvasanainen ja osoitti periaatteissaan yhtä suurta jäykkyyttä kuin kohtelussaan maltillista kohteliaisuutta. Hänen suuruutensa oli samanlainen sekä jokapäiväisissä että poikkeuksellisissa oloissa. Myötä- ja vastoinkäymiset eivät hänen sielunsa tasapainoon vaikuttaneet. Kuitenkin oli hän kokenut varsinkin jälkimäisiä jo myöhäisellä iällä, jolloin miehellä, hänen päiviensä painuessa iltaan, on oikeus lepoon. Eräs hänen pojistaan oli tehnyt epäonnistuneita yrityksiä, jotka olivat nielleet hänen omaisuutensa. Hän oli yksinkertaisesti ryhtynyt uudelleen työhön, ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä. Oikeudessa esiintyi hän harvoin, mutta häntä käytettiin neuvonantajana arkaluontoisissa asioissa, missä ei pyydetty muuta kuin oikeutta ja kohtuutta. Häntä ei juuri usein nähty ulkopuolella pientä, pimeähköä ja vaatimatonta työhuonettansa, jonne tultiin esittämään asiakirjoja kuin korkeimpaan oikeuteen. Vain iltaisin lähti hän ulos mennäkseen vielä ripein askelin viluisen ja kiireisen näköisenä, ulkomaailmasta välittämättä, kirkkoon kuulemaan Jumalan ääntä, jonka kutsua hän odotti alistuvan kärsivällisenä.
Suuresta ikäerosta huolimatta liitti häntä sellainen vanha ystävyys, jonka olojen yhtäläisyys ja taisteluiden yhteisyys lujittavat melkein heimolaisuudeksi, herra Roquevillardiin, jonka hän oli ottanut suojaansa tämän lähtiessä ammattinsa taipaleelle ja joka puolestaan oli häntä tukenut hänen aineellisen asemansa sortuessa, pitänyt hänen puoltaan saamamiehiä vastaan, hankkinut lykkäyksiä, järjestäen parhaalla tavalla myynnit ja maksut. Kun nyt nuorempaa vuorostaan kolhaisi kohtalo, astui vanhempi esiin pesästänsä. Mutta hän tunsi vuosien kankeuden ja voimattomuutensa.
Maitre Bastardin kuuluisuus sai hänet pyytämään tätä avuksensa. Tämä nuori mies — viiden-viidettä vuoden iästä huolimatta kutsui ukko häntä nuoreksi mieheksi — oli tosin keskustelussa hiukan kyynillinen, mutta hän ei antanut sen häiritä itseänsä, vaan valintansa kerta tehtyään sopi hänen kanssaan siitäkin huolimatta että toinen yleensä pani oikeusjutuista huomattavan suurta painoa nimenomaan palkkiokysymykseen. Mutta oikeudessa oli herra Bastard peljättävä kuin armeija; irooninen ja lyyrillinen vuorotellen, leikkiälaskevana tai liikutettuna, ääntänsä värisyttäen kuin tenorilaulaja ja käsiään huitoen kuin näyttelijä astui hän heti etualalle, näytteli suurta partaansa, säännöllisiä piirteitänsä, kiiltävää kaljuuttansa kuin arvon merkkejä, hääräsi, teutaroi, valtasi koko näyttämön ja lopuksi loihti koko valamiehistön, tuomarit, vastapuolen kaapunsa poimuihin, joita hän hulmutteli kuin lippua. Hänen kiistämätön menestyksensä oikeussalissa täytyi ottaa lukuun, ja herra Hamel, totuuden nöyrä palvelija, jota kaikkinainen kaunopuheisuuden ja lausuilun leventely inhoitti, syrjäytti mieskohtaisen makunsa paremmin turvatakseen ystävänsä pojan vapauttamisen.
Vaikka herra Roquevillard oli aina pitänyt häntä loitolla ja oikeudessa säälimättä työntänyt nurin hänen konstinsa ja kiemuransa yksinkertaisella keinollansa käydä suoraan asiaan käsiksi nopeasti kuin ratsuhyökkäyksessä merkitsi kuitenkin sangen arvokasta apua, että herra Bastard oli innokkaasti suostunut Mauricea puolustamaan ja osoitti siinä jo tarmoa ja toimeliaisuutta.
Tervehdyksen jälkeen selitti esimies aseman muutamin sanoin.