— Ketkä?
— Nuo naiset.
— Niin, sanoi neiti Roquevillard katkerasti. On kysymys meidän kunniastamme. Onhan siinä näytelmää.
Jeanne Sassenay tarttui hänen käteensä.
— Minä en ole levoton.
Ja opettavaisella äänellä ratkaisi hän koko jutun:
— Mistä rikoksesta oikeastaan teidän veljeänne syytetään? Ettäkö hän on ottanut mukaansa naisen? Sehän ei ole mitään.
Huolimatta huolistansa ei Marguerite voinut olla hymyilemättä, mikä taas rohkaisi hänen vierastaan.
— Ymmärrättehän sen, ettei naista viedä noin vaan niinkuin vaatekappaletta. Joka minua yrittäisi viedä, minä sitä kynsisin, mukiloisin, ja nostaisin kamalan metelin… Jos nimittäin en itse päättäisi lähteä hänen kanssaan.
— Olkaa hiljaa, Jeanne.