— Sen pahempi, minä menen sisään yhtäkaikki.
Ja sivuuttaen hämmästyneen palvelijan ennenkuin tämä ehti sulkea tietä riensi Jeanne eteisen läpi, etsi ystävättärensä huoneen, jonka hän tunsi, koputti nopeasti, astui sisään ja heittäysi Margueriten syliin.
— Minä tässä olen. Älkää käskekö minua pois. Se ei ole Mélanien syy.
— Tekö Jeanne? Miksikä tulette?
— Kun te olette yksin ja teillä on ikävyyksiä. Siellä on lauma naisia, jotka ovat menneet istuntoon kuin huvinäytelmään. Niin minä ajattelin että minun paikkani on täällä teidän luonanne. Minä rakastan teitä.
Marguerite hyväili ystävättärensä poskea.
— Te olette hyvä.
— Oi, en. Minä vain tunnen suurta ystävyyttä teitä kohtaan… Jo pienestä pitäen ihailin teitä. Ja tahdoin kovasti tulla teidän kaltaiseksenne.
Sitten vaihtoi hän äkkiä keskustelua lausuen salaperäisellä äänellä:
— Ajatelkaa, että he ovat vartavasten pukeutuneet Oikeussaliin menoa varten. Todellakin, aivan kuin päiväkonserttiin.