— Puheenvuoro on puolustajalla, lausui oikeuden puheenjohtaja vilkkaammalla äänellä, joka osoitti hänen tyytyväisyyttänsä tarpeettoman venytyksen välttämiseen.
Maitre Hamel, joka istui herra Roquevillardin rinnalla, kysyi virkaveljeltään:
— Oletteko valmis?
— Totta kai. Kuinka niin?
— Puhukaa te sitten ensin. Jos on tarpeellista, minä täydennän.
Herra Roquevillard ymmärsi, että vanhus, vielä oudoksuen hyökkäystä, joka hänen vanhojen käsitystensä mukaan meni sivu säädyllisyyden, säästi voimiansa sen tapauksen varalle, että puolustus jäisi heikoksi tai vaillinaiseksi.
— Hyvä on, hyväksyi hän.
Näiden neuvottelujen aikana oli keskustelu vähitellen jälleen alkanut yleisön keskuudessa tuolla täällä ja levinnyt niinkuin pöly ratsujoukon ohimentyä.
— Roquevillardit totesi asianajaja Coulanges, joka piti herra Frasnen puolta, eivät koskaan toivu noista haavoista.
— No, no, huomautti maitre Paillet, aina hyväntuulisena, odottakaa isän vastinetta, ja varokoon maitre Porterieux nahkaansa.