Päivä laski, jättäen koko salin illan hämärään. Lautakunta vetäytyi harkitsemaan, mutta palasi heti ilmoittamaan yksimielisen vapauttamistuomionsa.
— Hyvä! huudahti Jeanne Sassenay kovalla äänellä.
— Isä, lausui hellästi Marguerite, äiti olisi iloinen. Ja mieltään muuttanut yleisö teki poistuessaan huomautuksiansa. Herra Latache, joka kulki erään ryhmän mukana, pudisti päätään miettiväisestä:
— Se on paha juttu herra Frasnelle. Yleisen syyttäjän häväisyn jälkeen hänellä tuskin on muuta neuvoa kuin myydä toimistonsa ja muuttaa muualle.
— Hän myy taas pois La Vigien, arveli herra Paillet.
Nainen, jota asianajaja Coulanges saatteli, yhtyi siihen enemmän ärsyttääkseen kosiskelijaansa, jota hän piti pilanansa:
— Ja pikku Sassenay ostaa sen. Hänellä on suuret myötäjäiset.
Huomasitteko millä ilmeellä hän kääntyi vapautetun, nuoren
Roquevillardin puoleen? Hän menee hänen kanssaan naimisiin.
— Niin voi kyllä käydä, totesi herra Coulanges synkkänä: noilla
Roquevillardeilla on aina ollut hyvä onni.