Mutta kuinka voisi hän olla syyllinen? Minkä ihmeen kautta niin monien kunniallisten ihmisten jälkeläinen olisi äkkiä muuttunut rikolliseksi? Mitä todistuksia on lopullisesti hänen rikoksestaan esitetty? Mitä painavat niiden siveellisten todennäköisyyksien rinnalla, joita hänen perheensä keskuudesta tulee kuin tulvavirran vettä, nuo kurjat todennäköisyydet, jotka sattuma on synnyttänyt ja joita yritetään tarkoituksellisella tulkinnalla suurentaa? Toimiston avaimet: ne olivat kulkeneet kädestä käteen. Avsussalaisuus: kuinkapa syytetty olisi sitä osannut etsiä, tai sattumalta löydettyään arvannut merkkien merkityksen. Siinäkään tapauksessa, että apulainen Philippeaux oli kirjoittanut ne pöytäalmanakkaansa? Varojen puute? Hän oli suorittanut ilman poikkeusta kaikki kustannukset, päämenot ja satunnaiset, jotka aiheutuivat hänen matkastaan, joko niillä rahoilla, jotka hänellä oli mukanaan tai niillä, jotka hän oli saanut Ortaan. Hankitut jäljennökset hotellilaskuista osoittavat sen. Mitä olisi hän siis tehnyt noilla anastetuilla sadallatuhannella frangilla, koska hän oli suorittanut kaikki menonsa perheeltään saamillaan rahoilla? Ja jos hän oli sijoittanut ne jonnekin, niinkuin tällä on viittailtu, minkä vuoksi oli hän palannut ilmoittautumaan vangiksi heti kun sai tiedon yksipuolisesta tuomiosta, joka hänestä oli langetettu?
Syytöksestä ei jää pystyyn mitään, ei mitään muuta kuin kosto, joka ei ole edes kyennyt vastustamaan keinottelun kiusausta. Eriskummallinen juttu, jossa varkauden uhri vie väitetyltä varkaalta riistetyn saaliin!
Ja herra Roquevillard päätti puolustuspuheensa seuraavin sanoin:
»Minä olen lopettanut, herrat lautamiehet. Kaikkien vainajiemme nimessä, joiden sarja on luonut meidän yhä elinvoimaisen kunniamme, sen maan nimessä, joka vähitellen oli hankittu ja saatettu viljelykseen sukupolvien keskeytymättömällä ponnistuksella, mutta nyt annettu pois vapaana uhrauksena tämän kunnian järkähtämättömäksi vakuudeksi, vaadin teiltä lastani. Antakaa hänet minulle takaisin, ei säälin vaan oikeuden nimessä, ei armosta, vaan yksimielisesti. Koko hänen sukunsa ja minä itse vastaamme hänen syyttömyydestään….»
Hän istuutui. Hän oli puhunut vain tunnin. Sen jälkeen kuin hänen tyyni, sointuva, mutta koko ajan hillitty äänensä oli lakannut kuulumasta ja kaikumasta, niinkuin vakava hymni, jatkui muutamia hetkiä hiljaisuutta, uskonnollista, juhlallista kirkon hiljaisuutta. Suuttumuksen ja katkeruuden purkauksen sijasta, jota oli luultu voitavan odottaa tarmostaan kuululta vanhalta asianajajalta vastineena herra Portereauxin ilkeämielisiin solvauksiin, varrotun skandaalin asemesta, jossa rakastaja ajaisi asian rakastajattaren syyksi, oli yleisö kuullut tämän ylevän puolustuksen, joka halveksi näykkimistä, luotti siveellisen voimansa arvoon, oli ihmeellisen liikuttava koruttomissa ja suorissa piirteissään, niinkuin liikkumaton ja tyyni kuvapatsas, joka puhdistaa pyyteet ja tempaa mukaansa sielut. Eikä rouva Frasnen nimeä oltu mainittu.
Yhtäkkiä kajahti huuto:
— Eläköön Roquevillardit!
Se oli Fauchois, joka näin purki sydäntänsä. Ja yleisö voitettuna, tenhoissaan haltioituneena puhkesi kättentaputuksiin.
Sillä välin kuin oikeuden puheenjohtaja hillitsi tätä mielenosoitusta, joka ajoi pakoon hermostuneen herra Bastardin, kumartui herra Vallerois uudelleen herra Barren puoleen. Ja tämä pyysi puheenvuoroa sen jälkeen kuin herra Hamel oli kieltäytynyt sitä käyttämästä, haluten käyttää vastineoikeuttaan, vaikka ei ollut käyttänyt kanneoikeuttaan.
— Minä olen kuullut, niinkuin tekin, lausui hän kääntyen lautamiesten puoleen, maitre Roquevillardin puolustuspuheen. Ei, syyllinen ei ole tuo nuori mies, josta te muutaman hetken kuluttua annatte tuomionne. Syyllinen ei ole täällä. Ja koska syytetty on ollut niin jalomielinen, ettei ole häntä maininnut, en minäkään hänen nimeänsä teille mainitse. Mutta minä leimaan ansionsa mukaisesti sen ovelan keinottelun syyttäjän puolelta, joka riistää itseltään myötätunnon käyttämällä hyväkseen yksityisiä onnettomuuksiansa kartuttaakseen omaisuuksiaan. Rientäkää vapauttamaan Maurice Roquevillard, antamaan hänet takaisin isällensä, joka on meidän säätymme kunnia. Jos hän yksityiselämässään lieneekin ollut moitittava, ei häntä toki sovi pitää vangittuna varkaudesta…