— Isä, lausui Maurice liikutuksen vallassa, anna minulle anteeksi, minä koetan ansaita sinun kunnioituksesi.
— Lapseni! vastasi yksinkertaisesti herra Roquevillard.
Ja Marguerite nähdessään heidän vihdoinkin toisiaan syleilevän muisti äidin toivomuksen.
Tummenevalla taivaalla alkoi La Vigien suunnalla ensimmäinen tähti tuikehtia. Herra Roquevillard, joka painoi povellensa takaisinsaatua, viimeistä, ainoata poikaansa, näki siinä toivon tunnusmerkin. Ja pimenneellä hautausmaalla, jonne hän oli tullut vastaamaan vainajiensa eiliseen käyntiin, tunsi perheen päämies luottamusta elämään, vaikka aavistikin itse pian lähtevänsä.