Maurice kimmastui tästä uutisesta. Hän oli hakenut siihen tilaisuutta.
— Onko isä ilmoittanut sen hänelle minulle mainitsematta? Minä olisin täällä siis aina vain pikkupoika. Minua käsitellään kuin jotakin esinettä. Mutta minä en anna riistää itsenäisyyttäni. Minä olen vapaa ja minä vaadin, että minulta ainakin kysytään, vaikkei tehtäisikään minun tahtoni mukaan.
Tämän purkauksen edessä, jonka hän oli aavistanut ja jonka salaisen syyn hän tiesi, säilytti herra Roquevillard mielenmalttinsa, huolimatta siitä epäkohteliaasta käänteestä, minkä keskustelu sai. Hän tiesi, että rotuvarsoja on vaikein taltuttaa ja samoin lujimpia luonteita.
— Pikku poika tai suuri, sanoi hän koruttomasti, sinä olet minun poikani ja minä autan sinua tulevaisuutesi raivaamisessa.
Mutta nuorukainen tarrasi esteeseen, jota molemmat tähän saakka olivat karttaneet.
— Miksikä teeskennellä? Minä tiedän hyvin, minkävuoksi te tahdotte minua pois Frasnen toimistosta.
Mieltänsä hillitsevä isä yritti välttää törmäystä.
— Olisiko sinusta sitten niin paha olla minun toimistossani ja voitko niin keveästi hylätä minun ohjaukseni? Mitenkä sinun itsenäisyyttäsi uhkaisi se, että käytät hyväksesi minun neljänkymmenen vuoden aikana hankittua ammattikokemustani? En ymmärrä sinua.
Tuntien pojan horjuvan luuli hän saavuttaneensa voiton koskettamalla herkempiä kieliä.
— Äitisi on sairas. Siskosi jättää meidät pian. Kun sinä olisit täällä, en minä olisi niin yksin.