Hetken toivoi hän jo torjuneensa myrskyn. Epäröityänsä — sillä pohjimmaltaan hän ihaili isäänsä — Maurice tahtoi saada voiton teeskentelystä ja ryhtyi uudelleen jo menettämäänsä rynnäkköön.
— Niin, mutta teidät on käännytetty minua vastaan rouva Frasnen vuoksi. Mitä teille on sanottu? Minä tahdon sen tietää, minulla on oikeus saada se tietää. Ah, maaseudulla on elämä sietämätöntä! Täällä ihmistä vakoillaan, vaanitaan, väijytään, estetään vapaasti toimimasta, ja kaikki, mitä kaupungissa on tekopyhiä kadehtijoita ja hurskasnaamaisia myrkynsekoittajia, ovat vetämässä lokaan jaloimpia tunteita. Mutta en toki oleta, että te, isä, kuuntelisitte niin halpamielisiä parjauksia, jotka haikailematta häpäisevät mitä kunniallisinta naista.
Herra Roquevillard heitti myöskin naamarin pois.
— Minä olen antanut sinun puhua, Maurice. Nyt kuule sinä minua. Minä en kuuntele juoruja enkä kysy sinulta, onko totta vai ei, että esimiehesi poissaollessa monien toimiensa vuoksi sinä olet useammin salongissa kuin toimistossa. Syyt, jotka sinulle ilmoitin, ovat kaikki päteviä. Mutta koska sinä kärtät minua tällä tavalla, en karta tätäkään keskustelua. No niin, myöskin mainitsemasi rouvan tähden pyydän sinua päättämään koeaikasi minun luonani, kuten luonnollista on. Eikä minun ole tarvis kallistaa korvaani parjauksille: minulle riittää, mitä itse olen nähnyt.
— Mitä sitten?
— Se on tarpeetonta, älä kärtä.
— Te olette minua härnännyt, minä tahdon tietää.
— Olkoon. Kun äitisi, sinun pyynnöstäsi, otti vastaan kutsuvieraita, olisi sinun tullut pitää ainakin meidän talomme kunniassa. Nyt tiedät, mihin viittaan.
Mutta kiihtymyksen harhauttamana Maurice uudelleen meni yli laitain yrittäen järkeilyllä selitellä intohimoansa:
— Minun persoonallinen elämäni on moitteeton. En salli, että siihen sekaannutaan. Minä olen täyttänyt vaatimukset kaikissa kohdin, missä saatan olla teille tilivelvollinen.