Joka päivä sattuu, että yleinen syyttäjä käyttää hyväkseen jonkun istunnossa olevan asianajajan läsnäoloa tiedustellakseen hänen mielipidettään jossakin rikoslakia koskevassa asiassa. Herra Roquevillard tunsi kuitenkin epämääräistä levottomuutta: herra Frasnen kohtaaminen portaiden edustalla toi hänen päähänsä:
— Onkohan se niin mieletön, että on nostanut kanteen aviorikoksesta?
Lain mukaan on uskottomuus edelleenkin rikos. Ainoastaan mies voi nostaa siitä kanteen, mutta harvoin hän sitä oikeutta käyttää. Notarion kasvoista oli kuitenkin vaikea päättää mitään…
Prokuraattori, herra Vallerois, oli jo monet vuodet ollut Chambéryn viskaalinviraston päällikkönä. Hänellä oli ollut aikaa oppia antamaan arvoa herra Roquevillardin ammattikunnolle, luonteelle ja taidolle. Puhuttiin kyllä tämän mahdollisesta ehdokkuudesta ensi vaaleissa eduskuntaan, ja nykyinen vastapuolue piti häntä, jos hän suostuisi, tarmokkaimpana ja pätevimpänä johtajanaan. Herra Frasnen syyte torjuisi tykkänään tämän valtiollisen vaaran. Vallassaolijain puoluemiehenä totesi herra Vallerois miltei mielihyvällä tämän seikan, kun herra Roquevillard astui hänen työhuoneeseensa.
Mutta kun prokuraattorin piti häntä puhutella, haihtui tämä ajatus, ja hänen kunniakseen on sanottava, että hän näki nyt edessään vain koettelemukseen joutuneen kunnonmiehen. Hän ojensi kättä ja alkoi:
— Minun on tehtävä teille kiusallinen ilmoitus. Hän keskeytti ja epäröi. Asianajajan siveellinen ryhti ilmeni parhaiten vaikeissa oloissa. Hän antoi arvoa yleisen syyttäjän hienotunteisuudelle ja jatkoi itse.
— Se koskee minun poikaani.
— Niin.
— Avioerojutussako, johon hänen nimensä on sekaantunut? Aviorikostako koskeva syytös?
— Ei, ikävä kyllä.