— Minä huomautin sitä hänelle äsken tällä samalla paikalla mahdollisimman selkeästi. Neuvoin häntä malttamaan mieltänsä ja miettimään edes vuorokauden. Mutta hän ei suostunut. Oikeuden täytyy siis mennä menoansa. Minun on pakko lähettää asia tutkintotuomarille.
Kooten voimiaan tätä kohtaloniskua vastaan herra Roquevillard vaikeni, kun taas yleinen syyttäjä harkitsi pulmallista juttua puolelta ja toiselta.
— Häntä vastaan on raskaita, täsmällisiä, keskenään yhtäpitäviä asianhaaroja: ensinnäkin hänen teon toimeenpanoa helpottava asemansa toimistossa, sitten hänen käyntinsä siellä eilen illalla, avaimet hallussaan toisten apulaisten poistuttua, sitten se, että häneltä puuttui varoja tämänlaatuiseen seikkailuun, jopa vielä sekin, että anastaja itse rajoittaa anastamansa summan, ikäänkuin velan, joka ehkä tulee takaisinmaksettavaksi.
— Hänen puolestaan puhun toisia asianhaaroja, huomautti isä ylpeästi. Ensinnäkin hänen perheensä. Kunnon ihmisten koko jälkeisön edessä ei yksi sen jäseniä hevin valehtele. Ja kuka teille on sanonut, että hän on lähtenyt ilman omia rahoja? Kun hänen rahansa ovat lopussa, niin hän palaa takaisin, minä vastaan siitä.
Heidän keskustelunsa keskeytti vahtimestari tullen noutamaan asianajajaa, jonka esitystä oikeus odotti.
— Minä tulen heti, sanoi herra Roquevillard viitaten miestä menemään.
— Mutta jos hänet vangitaan, mitenkä hän puolustautuu? jatkoi herra Vallerois. Muistakaa, että hänen asemansa on huono. Todistukset kiertyvät pahasti häntä vastaan. Ja suotuisimmassakin tapauksessa täytyisi hänen, oman syyttömyytensä osoittamiseksi, syyttää toista. Tahtooko hän tehdä sitä? Ja hän joutuu kuitenkin aina rikostoverin asemaan. Joka tapauksessa, jos tunnette hänen olinpaikkansa, neuvokaa häntä odottamaan jonkun aikaa ennenkuin hän palaa Ranskaan.
Herra Roquevillard pudisti päätään päättävästi.
— Ei, ei. Pako olisi tunnustus. Hänen täytyy palata. Minä löydän kyllä todistuksia hänen syyttömyydestään.
Ja hän lisäsi hetken harkittuaan asianhaaroja myötä ja vastaan.