— Sydämeen saakka.
Edith hymyili ajatellessaan kaikkea sitä, mikä naisen sydämessä on nuorelle miehelle vielä tuntematonta. Ja epäilemättä enää valtaansa katsoi hän hetken otolliseksi ryhtyä itse niin kauan karttamaansa selitykseen. Hänen aikomuksensa oli paljastaa kaikki valhe ja peruuttamattomasti kiinnittää itseensä rakastajansa, saattamalla hänet omaksumaan rikososallisuus, jota näin myöhään oli enää mahdoton kieltää. Tämä omaksuminen olisi suurin rakkauden todistus, mitä hän koskaan saattoi pyytää. Omasta puolestaan hän, jos Mauricen olisi pyydettävä sitä häneltä, olisi empimättä sen antanut. Mutta miehissä täytyy pelätä kaikkea viimeiseen saakka, heillä on niin kummallisia mielijohteita kunniasta.
Oikeus ottaa ja viedä mennessään herra Frasnen hänelle antaman lahjan määrä ei hänestä suinkaan ollut epäilyksenalainen. Mikä lahjoitus se on, jonka lahjoittaja voi peruuttaa? Hän karkoitti nekin epäilyt, jotka koskivat sitä hänen menettelytapaansa. Mitä hänelle merkitsi tapa? Naiset ymmärtävät vain puoliksi heidän etuansa häiritseviä kysymyksiä. Hänelle oli selitetty, että se rahamäärä oli hänen. Tämä selitys riitti hänelle. Hän olisi voinut rosvota miestään, jota kohtaan hän ei tuntenut mitään tunnonvaivoja, koska hän häntä vihasi. Mutta tietensä ei hän uskonut häntä rosvonneensa. Hänhän ei ollut ottanut muuta kuin täsmälleen saatavansa, vaikka olisi tarvinnut vain hiukan leventää kättä. Itse hän oli antanut nuoruutensa ja kauneutensa. Oli maksanut elämällään, kyynelillään. Voidaanko hänelle maksaa takaisin hänen yhdeksän vuottansa, jotka ovat olleet vain vastarinnan tukahuttamista ja jatkuvaa inhoa?
Mutta ollessaan juuri paljastamaisillaan kaiken, epäröi hän, ja alkoi mitä hyväilevimmällä äänellä puhua:
— Kaunistaako siis onni? Lapsuudestani pitäen tämä on ensimmäinen onnen vuoteni. Ah, jos tietäisit minun entisyyteni!
— Olen sitä usein sinulta kysynyt, Edith. Kerro se minulle. Anna se minulle. Ethän sinäkään enää voi pitää salaisuuksia.
Siitä tuli hänen kertomuksensa, hiukan kaunisteltu, niinkuin kaikki oman elämän esitykset: iloinen ja rikkaissa oloissa hemmoiteltu lapsuus, isän varallisuuden menetys pelihimon seurauksena, kykenemättömyys kestämään vastoinkäymistä, tylsyys, juopottelu, sairaus ja kuolema; sitten muutto maalle heikon ja murtuneen äidin kanssa ja jo sisällinen napina elämän yksitoikkoisuutta vastaan, sydäntä kalvavan kaipuun kuume nuoressa tytössä, joka oli perinyt isänsä suurellisen luonteen, mutta tuomittu antamaan soittotunteja naapuristohuvilain lapsille ja kärsimättömänä odottamaan rakkautta ainoana vapautuksen toivona.
Maurice keskeytti hänen kertomuksensa murahtaen:
— Sehän oli suorastaan vararikko.
Edith luuli hänen tuntevan sääliä ja hymyili kiitokseksi myötätunnosta. Muistoihinsa vaipuneena ei hän itse huomannut sitä pingoittunutta tarkkaavaisuutta, jolla Maurice seurasi hänen jokaista sanaansa.