Kalulu nousi heti, tarttui päähän ja heitti sen pensaikkoon orjantappuroiden keskelle, missä se oli paremmassa säilössä, kuin jos se olisi tullut haudatuksi kymmenen jalan syvyyteen maahan.
"Hyvä, hyvä!" huusivat Abdullah ja Selim, jotka nyt olivat rauhalliset ja tyytyväiset.
"Puhukaamme nyt muusta", sanoi Simba, kun kaikki olivat hiukan rauhoittuneet. "Sinä tunnet maan, Kalulu. Miten me pääsemme helpoimmin Sansibariin?"
"Missä Sansibar sijaitsee?" kysyi Kalulu.
"Sen pitäisi sijaita suoraan itään täältä, juuri siellä, mistä aurinko joka aamu nousee", sanoi Simba.
"Minä tunnen tien Uroriin saakka, mutta sen toisella puolella en ole käynyt", sanoi Kalulu. "Meidän joukkomme on liian pieni uskaltaaksemme kulkea Uhehen läpi", sanoi Simba. "Se ei käy päinsä. Mitä sinä neuvoisit, Moto?"
"Jos vain pääsisimme jollekin kauppatielle, löytäisin hyvinkin pian perille. Mutta Kalulu", huudahti hän äkkiä, "etkö sinä sanonut, että näillä tienoin on jokin suuri järvi?"
"On kyllä, Liemba-järvi, jolla ei ole ensinkään loppua. Se ulottuu kauaksi pohjoiseen", Kalulu vastasi.
"Liemba järvi! Liemba!" toisti Moto itsekseen, ikäänkuin koettaen
muistutella nimeä. "En ole koskaan ennen kuullut puhuttavan
Liembasta. Monta kertaa olen kulkenut Tanganjikan yli matkalla
Ujijista —"
"Ujiji!" keskeytti Kalulu ihmeissään. "Tanganjikasta en minä ole koskaan kuullut, mutta sen minä tiedän, että Ujiji sijaitsee Liemban rannalla, jonkun matkan päässä Usowasta."