"Sinulla on enemmän, kuin koskaan ennen olet omistanut, Kalulu.
Lupaatko suostua pyyntööni?"
"Sinä pilkkaat minua, mutta minä annan sinulle lupaukseni, eikä mtutapäällikkö helposti riko sanaansa", vastasi Kalulu.
"Kuule siis, veljeni! Sansibarissa minulla on kaunis koti. Sen ympärillä kasvaa suuria puita, jotka ovat täynnä hyviä, keltaisia hedelmiä, appelsiineja nimeltään, sekä toisia puita, joiden suuret hedelmät ovat hunajaakin makeammat ja joita nimitetään mangoiksi. Siellä kasvaa myöskin korkeita palmuja, joiden pähkinät ovat yhtä suuria kuin sinun pääsi ja täynnä maidonvalkeaa mehua, joka sammuttaa janon. Ei koko Ututassa eikä sen lähistössä ole sellaisia vihanneksia kuin minun puutarhoissani ja pelloillani Sansibarissa. Siellä kasvaa pumppuja, melooneja ja kurpitsoja, kurkkuja, herneitä ja papuja, keltaisia ja valkeita tomaatteja, banaaneja ja kaikenlaista muuta, joista et osaa edes uneksiakaan. Eikä sellaista taloa kuin minun ole koko neekerialueella. Se on korkea kuin korkein puu ja suuri kuin tori sinun kylässäsi, ja se on yltyleensä rakennettu kivestä. Sen lattiat ovat valkeaa kiveä, sen vuoteissa on untuvapatjoja ja hienointa valkeaa liinaa, ja niin pian kuin käyt niille lepäämään, unohdat kaikki huolesi. Ylemmistä ovista, joita me nimitämme ikkunoiksi, näet suuren, sinisen meren ja leikkivät laineet, jotka kaiken päivää laulavat rakkaudesta, kauneudesta ja ilosta. Tähän kauniiseen kotiin minä kutsun sinut, veljeni. Tähän ihanaan paikkaan, jonka Allah on antanut minulle, minä tahdon viedä sinut. Ja rakas äitini, joka on valkea kuin pilvi tuolla taivaalla ja kaunis kuin kuu, on rakastava sinua kuin omaa poikaansa kaiken sen vuoksi, mitä sinä olet minulle tehnyt. Sano, Kalulu, tahdotko tulla minun kanssani ja saada osasi äitini rakkaudesta? Tahdotko tulla katsomaan kaikkia Sansibarin ihmeitä?"
Kalulu ei vastannut, hän vain nyyhkytti. Hänen ei ollut helppo vastata myöntävästi, mutta hän muisti lupauksensa ja että Selim pyysi häneltä suosionosoitusta. Simban syvä ääni keskeytti ensimmäisenä hiljaisuuden.
"Nuori herramme Selim on lausunut viisaita sanoja", hän sanoi. "Ei Moto enkä minäkään olisi tullut sitä ajatelleeksi, mutta pojan sydän on löytänyt viisaamman neuvon, kuin mitä meidän päämme olisi voinut keksiä. Nuori päällikkö, kyllä sinusta tulee vielä Ututan kuningas, mutta lähde nyt ensin Sansibariin, missä silmäsi saavat nähdä ihmeitä ja pääsi oppia viisautta. Nyt minä tiedän, mikä meille kaikille on parasta. Jos lähdet Sansibariin, niin palaat takaisin suurena kuninkaana. Selimin kautta saat tutustua moneen rikkaaseen arabialaiseen, ja mitä paremmin opit heitä tuntemaan, sitä enemmän kiinnyt heihin. Ja oleskeltuasi siellä vuoden tai kaksi voit saada heidät lähtemään kanssasi omaan maahasi auttamaan sinua voittamaan takaisin oikeutesi. Palkaksi voit antaa heille ne orjat, jotka Ferodia on ottanut, ja antaa heille runsaasti norsunluuta ja heiltä voit vastalahjana saada paljon kankaita ja kaikenlaisia kauniita tavaroita. Kun olet tutustunut Sansibarin oloihin, opit myös varustamaan omat kyläsi niin vahvoiksi, että ne voivat vastustaa vihollisten hyökkäyksiä. Sinä voitat Ferodian ja kaikki heimot laajalla alueella ja teet maasi niin suureksi ja rikkaaksi, ettei toista sellaista tule olemaan, ja sinun nimesi ja kunniasi tulevat tunnetuiksi yli koko maailman. Minä olen puhunut."
Kalulu hyppäsi pystyyn ja huudahti innostuneena: "Jo riittää! Selim, sinä sait minut melkein suostumaan, mutta Simba on voittanut minut lopullisesti puolellenne. Minä seuraan mukana Sansibariin. Tahdon oppia paljon, niin että minusta tulee suuri kuningas, ja minä palaan Ututaan suurena ja voimakkaana miehenä, sellaisena kuin sinä, Simba, olet. Silloin Ferodia saa varoa. Nauttikoon hän saaliistaan kunnes Kalulu palaa, mutta — Soltalin tuhan, Mostanan haudan, Katalambulan raunioiden nimessä — minä olen kostava. Olen puhunut."
"Hyvä — hyvä — hyvä!" huusivat kaikki yhteen ääneen. Selim nousi ylös ja syleili Kalulua, Simba ja Moto puristivat hänen käsiään ja Niani hyppi heidän ympärillään kuin pieni apina. Kun Abdullahin vuoro oli syleillä Kalulua, lupasi hän koraanin nimessä palata hänen kanssaan Ututaan nähdäkseen, että hän pääsi jälleen oikeuksiinsa. Pienessä lujasti varustetussa leirissä vallitsi mitä hurjin ilo.
"Yksi pyyntö minulla vielä olisi, Kalulu", sanoi Selim hymyillen, mutta katsomatta ylös.
"Vieläkö yksi pyyntö? Mikä se on? Minä lupaan sen tehdä. Puhu!" vastasi Kalulu ja kohotti Selimin kasvoja, niin että hän saattoi nähdä tämän silmät.
"Sinä olet hyvä, Kalulu, kun lupaat ennenkuin tiedät, mitä aion pyytää. Sinä tiedät, että minä olen arka ja pelkuri, en voisi nukkua rauhassa yötäni, jos tuo ilkeä pää olisi näin lähellä ja —"