"Ammunko nyt?" kysyi Selim kuiskaten.
"Ei, ei, ei!" Moto vastasi. "Odota, kunnes käsken. Luodin täytyy tunkeutua jalopeuran pään läpi, sillä ei riitä, että se vain haavoittuu."
He saattoivat melkein kuulla sydäntensä sykkivän odottaessaan aivan liikkumattomina puun juurella hurjaa ja mahtavaa rosvoa, joka Afrikan metsissä öisin etsii kenen se voisi niellä. Oli onni, että se oli ilmaissut tulonsa karjunnalla, sillä jos jalopeura olisi äkkiä hyökännyt matkamiesten kimppuun, olisi pelko jähmettänyt heidät. He eivät kuulleet enää ainoatakaan ääntä, näkivät vain, miten suuri, tumma ruumis hitaasti lähestyi heitä. Hetken kuluttua jalopeura pysähtyi jälleen, ja he kuulivat ruohon kahinaa — eläin kai pieksi häntäänsä ja näkivät kaksi kiiluvaa täplää, joihin Selim nyt tähtäsi. Moton käsi lepäsi kuitenkin hänen olkapäällään ja esti häntä ampumasta.
Hetken seisoi jalopeura liikkumatta ja tuijotti miehiin, joiden se tiesi kyyköttävän puun alla. Sitten se käännähti vasemmalle aikoen kiertää ympäri, mutta Selim käänsi samalla pyssyään ja tähtäsi koko ajan molempiin kiiluviin täpliin. Äkkiä jalopeura pysähtyi jälleen ja päästi kovan karjunnan, joka jähmetytti matkamiesten veren. Niani ja Abdullah hiipivät Simban ja Moton taakse, jotka nostivat myös pyssyn poskelleen siltä varalta, että Selimin voima pettäisi ratkaisevana hetkenä. Jalopeura kyykistyi nyt maahan, ja Kalulu kuiskasi Motolle, että peto valmistui hyökkäykseen.
Sana "piga" — tulta — kajahti niin terävästi ja käskevästi, että kolme pyssyä pamahti samalla hetkellä, ja he näkivät tulen valossa jalopeuran kohoavan takajaloilleen. Hurja karjunta ja kumea tömähdys ilmaisi tuskallisille metsämiehille, että hyökkäys oli keskeytynyt ja että jalopeura joko oli henkitoreissaan tai kuollut.
He kokosivat hehkuvat hiilet nopeasti yhteen, heittivät kuivia oksia tuleen, niin että syttyi kirkas liekki, ja sen valossa he näkivät jalopeuran makaavan oikealla kyljellään ja sätkyttelevän yhä vasenta etukäpäläänsä leuat, valkeat hampaat, ulos riippuva kieli ja pää melkein murskaantuneina kolme kuulaa oli yhtä aikaa tunkeutunut sen aivoihin.
"Haa, ahnas peto!" huusi Niani innoissaan. "Sinä aioit syödä Nianin
suuhusi, mutta isä Simba, Selim ja Moto antoivat sinulle kyytiä.
— Ei suinkaan se enää koskaan voi karjua, päällikkö?" kysyi hän
Kalululta.
"Ei, poikaseni", vastasi tämä arvokkaasti, "nyt se ei voi enää samoilla metsässä eikä pelottaa antilooppeja karjunnallaan sydänyön aikaan. Voit nukkua rauhassa, Niani."
Toiset rauhoittivat myös Niania leikillisin sanoin, ja Moto ehdotti, että kaikki muut kävisivät levolle ja hän yksin valvoisi siltä varalta, että kuollut jalopeura houkuttelisi toisia paikalle.
Kun taivas alkoi idässä valjeta, herätti Moto toverinsa, jotka heti sytyttivät tulen lämmitelläkseen kylmän yökasteen jälkeen. Kalulu leikkasi jalopeuran kynnet, jotka hän antoi Selimille, Simballe ja Motolle. Neljännen käpälän hän aikoi antaa Abdullahille, mutta kun tämä kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, piti hän sen itse.