"Ei, Selim veljeni, sinun taivaanhenkesi ei ole sama kuin minun. Sinun opettaa sinulle vain valheita. Hän ei uskalla näyttäytyä, hän tahtoo paistatella itseään auringossa, valtaistuimellaan. Kovin kuuma lienee tuolla pilvien yläpuolella, ja kova kuumuus tekee laiskaksi. Miksikä hän ei astu alas ja näyttäydy meille? Meidän henkemme käy usein meidän luonamme. Yhtenä päivänä hän tulee valkosiipisenä lintuna, toisena suurena korppina, jonkun kerran karjuvana jalopeurana tai leopardina. Mgangan rukoilee häntä juomalla taikajuomaa ja helisyttämällä kurpitsapulloja, ja hän antaa meille sotaonnea tai runsaasti kankaita, helmiä ja norsuntorahampaita. Jos hän on äkeissään, tappaa hän meidät tarttuvilla taudeilla tai ärsyttää vihollisia vastaamme ja tekee meidät heikoiksi. Mutta hän ei koskaan valehtele. Kun hyvä taikuri kysyy häneltä, vastaa hän aina, ja tapahtuu aina hänen sanojensa mukaan."
Vieläkin Kalulu puhui:
"Sinä sanot, että sinun taivaanhenkesi on luonut sinut ja minut ja kaikki ihmiset. Ehkä hän on luonut sinut ja arabit, sillä te olette valkeita, mutta waroreja ja watutoja hän ei ole luonut. Me olemme mustia, mustien vanhempien lapsia. Oletko nähnyt metsäkauriin käyvän laitumella emänsä rinnalla? Samoinkuin ne tulevat maailmaan, samoin myös watutain ja warorien lapset. Sinä sanoit kerran, että kun hyvät arabit kuolevat, joutuvat he paratiisiin. Voihan se olla, sillä he ovat valkeita ja sinun taivaanhenkesi suosii heitä. Mutta kun warorit ja watutat kuolevat, lasketaan heidät syvään hautaan, yhdentekevää ovatko he olleet hyviä vai pahoja, eikä heistä kuulla sen enempää, siksi etteivät he ole enää elossa, että he ovat kuolleet. Sen ovat taikurit ja viisaat miehet sanoneet minulle, ja minä puhun totta."
"Oi, Kalulu veljeni, sinä olet kuin ne, jotka eivät näe, siksi ettei heillä ole silmien valoa, ja jotka eivät kuule, siksi että heidän korvansa ovat suljetut. On varma, että Allah, taivaanhenki, on luonut taivaan katokseksi ylitsemme ja maan vuoteeksemme, ja vaikka sinä olet musta, niin on hän sittenkin luonut sinut samoinkuin minutkin. Hän on luonut linnut, puut, vuoret ja laaksot. Hän antaa sateen langeta maahan ja kaikkien hedelmien ja viljan kasvaa aikanaan meidän hyödyksemme. Kun tulet Sansibariin ja olet oppinut meidän kieltämme, saat nähdä, että minä puhun totta. Nyt sinun mielesi on kuin aamuhämärä, mutta aurinko tunkeutuu esiin ja mustat pilvet hajoavat sen valon tieltä. Samoin on pimeys haihtuva sinustakin. Mutta älkäämme puhuko tästä enää, vaan käykäämme levolle, jotta voimme yöllä taas jatkaa matkaamme."
Selim kävi makuulle, ja kun Kalulu oli turhaan yrittänyt käsittää veljensä sanoja ja jo edeltäkäsin nähdä vilahduksen siitä valosta, jota hän oli hänelle luvannut, laskeutui hänkin levolle.
Simba herätti heidät, seisoen heidän edessään kuin henkien maasta saapunut jättiläisvarjo. Voimakas ravistus hävitti kuitenkin tämän harhaluulon ja ilmaisi heille, että yö oli saapunut ja että Simba herätti heidät, jotta he jälleen jatkaisivat matkaansa.
Kevyin askelin he kiiruhtivat rantaan rakkaan kanoottinsa luo ja pian oli Mimosasaari hävinnyt yön varjojen pariin.
He pysyttelivät kaukana rannasta, jotta kalastajien veneet eivät pidättäisi heitä. Yltympärillä oli syvää vettä, ja yläpuolella korkea taivas tuhansine tähtineen, jotka valaisivat pakolaisraukkojen tietä. Virkistääkseen tovereittensa mieltä viritti Kalulu Liemban soutajanlaulun:
Vene vierii,
nopsaan kierii.
Ja aironvetojen kiihtymisestä hän huomasi, että laululla oli tarkoitettu vaikutuksensa.