Kun aamu jälleen valkeni, tähystelivät he ympärilleen nähdäkseen, näkyisikö missään asuntoja, mutta kun he huomasivat, ettei niin ollut asian laita, soutivat he lähemmäksi rantaa, ja Simba, joka oli keksinyt pienen lahdelman kahden kukkulan välissä, ehdotti, että he nousisivat siellä maihin ja kävisivät metsänriistaa etsimässä, sillä eväät alkoivat jo loppua.
He eivät olisi voineet valita sen parempaa paikkaa, sillä täällä ei ollut kaislikkoa eikä meriheinää, jota muuten aina kasvoi rannalla joensuun läheisyydessä. Rannalla kasvoi sen sijaan paljon hedelmäpuita. Täällä oli kypsiä singwehedelmiä — suuria kuin luumut, mutta kirpeämmän makuisia — sekä keltaisia mbembuja, jotka muistuttivat pieniä persikoita. Kaikki hyökkäsivät heti hedelmien kimppuun, niin nälkäisiä he olivat.
Syötyään kyllikseen ehdotti Kalulu, että Selim ja hän lähtisivät yhteen suuntaan, Moto ja Abdullah toiseen ja Simba ja Niani jäisivät vartioimaan kanoottia, ja kaikki hyväksyivät ehdotuksen.
Kalulu ja Selim lähtivät astumaan koillista kohti kiiruhtaen nopeasti eteenpäin, Kalulu jousineen ja keihäineen ja Selim pyssy olalla. He kulkivat hedelmämetsän halki näkemättä ainoatakaan metsäneläintä, mutta kauempana he tulivat tasaiselle tantereelle, jossa kasvoi yksinäisiä puita, ja siellä he näkivät seepraparven. Selim tähtäsi kaunista eläintä, joka seisoi joukon etunenässä ja pää pystyssä tarkasti heitä. Laukaus pamahti, ja komea eläin kiepsahti kumoon toisten ilmaistessa suruaan ja levottomuuttaan kimakasti hirnuen ja nelistäen pois metsämiesten luota, jotka nauraen kiiruhtivat ottamaan haltuunsa saaliin.
Haavoittunut seepra makasi liikkumatta. Selim, joka luuli sitä kuolleeksi, laski pyssynsä maahan ja jäi katselemaan kaunista eläintä. Voimatta hillitä haluaan hän istahti sen selkään ja tarttui sen harjaan kiinni.
"Mikä erinomainen ratsu tämä olisi!" hän sanoi Kalululle. "Miten hauska, jos tällainen eläin veisi minut Sansibariin!" Mutta juuri kun hän sai sen sanotuksi, kohosikin seepra jaloilleen — niin nopeasti, ettei Selim ennättänyt heittäytyä alas sen selästä— ja kiiruhti nuolen nopeudella toveriensa jälkeen.
Kalulu päästi kauhistuneen huudon, mutta hillitsi heti itsensä ja hän sai ammutuksi nuolen pakenevan eläimen kylkeen.
Uusi haava kiihdytti pelästyneen eläimen yhä hurjempaan juoksuun. Kalulu kuuli seeprojen iloisen hirnunnan, kun niiden johtaja palasi takaisin. Hän näki niiden piirittävän sen ja katselevan epäilevin katsein ratsumiestä, näki niiden hurjasti nelistäen hyökkäävän Selimiä vastaan, suut auki, korvat höröllään ja jalat kohotettuina potkuun. Kalulu näki haavoittuneen seepran katoavan muun lauman mukana metsään, ja hän oli peloissaan valkoisen veljensä puolesta.
Toinnuttuaan ensi hämmästyksestään piti Kalulu silmällä suuntaa, jonne seeprat olivat kadonneet, ja palasi sitten takaisin leirille, missä Simba ja Niani odottivat metsästäjien paluuta. Hän kertoi heille tapahtumasta ja pyysi Simbaa seuraamaan mukanaan seeprojen jälkeen.
Niani itki surusta, mutta Simba käski hänen jäädä vartioimaan leiriä ja kiiruhti Kalulun kanssa tasangolle. He pysähtyivät hetkeksi sen puun alle, missä seepra oli maannut ikäänkuin kuolleena. Kalulu osoitti, mihin suuntaan seepra oli nelistänyt, ja juoksujalkaa he kiiruhtivat eteenpäin.