Kavioiden jäljet näkyivät selvästi pehmeässä maassa, ja he saattoivat seurata parven kiivaita liikkeitä sen hyökätessä uskaliaan miehen kimppuun, joka oli rohjennut nousta sen johtajan selkään. Ja he saattoivat käsittää tuon vapauteen tottuneen joukon harmin, kun he säihkyvin silmin ja harjat pystyssä kuopivat maata kavioillaan. Sitten he ajattelivat, miltä Selimistä mahtoi tuntua, kun nuo hurjat eläimet pärisevin sieraimin ja kiihkeästi hengittäen purivat ja potkivat häntä hänen yrittäessään iskuin ja huudoin puolustautua vastaan.
He kiiruhtivat eteenpäin sitä nopeammin, mitä enemmän ajattelivat sitä johon Selim oli joutunut. Suuret veritäplät maassa todistivat heille, että seepra oli varmaankin väsynyt, ja ennenkuin Kalulun ja Simban voimat olivat aivan lopussa, näkivät he Selimin vahingoittumattomana astuvan heitä vastaan.
Uupuneina kiihkeästä juoksustaan heittäytyivät Simba ja Kalulu maahan heidän sydämiensä tykyttäessä hurjasti ja keuhkojensa tehdessä rajusti työtä. Heidän päätään särki, mutta toinnuttuaan hiukan he pyysivät Selimin kertomaan seikkailunsa. Niinpiankuin Seepra oli horjahtanut ja kaatunut maahan, oli Selim hypännyt alas sen selästä ja piiloutunut puun taakse, ja seepraparvi oli äänekkäästi hirnuen hävinnyt metsään jättäen johtajansa oman onnensa nojaan.
Hetken kuluttua he lähtivät taas liikkeelle, leikkasivat kappaleiksi seepran, joka oli tuottanut heille niin paljon vaivaa ja levottomuutta, ja palasivat samaa tietä kuin olivat tulleetkin.
Auringon laskiessa matkamiehemme seisoivat jälleen saman puun alla, josta kilpajuoksu oli alkanut, ja sen juurelta he löysivät Selimin pyssyn, jonka hän typeryydessään oli laskenut kädestään. Pian sen jälkeen he saapuivat leiriinsä, ja siellä Moto ja Abdullah tervehtivät riemulla heitä. He puolestaan olivat tappaneet nuoren puhvelilehmän.
He viettivät yön leirissä suoden itselleen hiukan lepoa viime päivien vaivojen ja vastusten jälkeen.
Kun he seuraavana aamuna auringon noustessa jatkoivat matkaansa, pysyttelivät he rannan läheisyydessä, jota he saattoivat nyt tarkemmin tähystellä. He näkivät laineiden hyrskyvän kallioita vasten, jotka kohosivat korkealle heidän päänsä yläpuolelle tai kisaillen hyväilivät hiekkarantoja. He näkivät puroja, jotka hiekkaisen maan läpi juoksivat järveen, ja suuria jokia, jotka laskivat vetensä kaislikkojen ja ruohokasvien lomitse tähän suureen sisämaanmereen. He ihailivat jättiläiskorkuista kaislikkoa, jonka miekanmuotoiset lehdet kahisivat tuulessa ja loistivat kuin hienoin silkki, ja jonka varret seisoivat niin tiheissä riveissä, että niiden juurella vallitsi täydellinen pimeys. Mutta he kuulivat jalkojen töminää sekä lintujen viserrystä ja hätäisiä huutoja.
He kulkivat niemien ja alankojen ohi, joilla kasvoi villejä banaanipuita, öljypalmuja, tamarindeja, varjoisia sykomoreja ja monihaaraisia mimosoja, ja kaikki nämä kummut ja laaksot, niemet ja lahdet, joissa virtahevot leikittelivät ja krokotiilit laiskoina ojentelivat suunnattomassa pituudessaan, olivat kauniit katsoa.
Sitten järvi kapeni. Molemmat rannat tulivat lähemmäksi toisiaan, ja kova virta kuljetti heitä pohjoiseen päin vieläkin suuremmalla järvellä. He jatkoivat matkaa sen oikeaa rantaa pitkin iloiten siitä, että he nyt olivat saapuneet Ujijijärvelle. Silloin tällöin he soutivat kylien ohi, ja öisin he lepäsivät syvällä kaislikossa tai jossakin yksinäisessä saaressa kaukana ihmisasunnoista. Päivän toisensa jälkeen he jatkoivat matkaansa häiriöttä, ja kaikki luulivat, että he pääsisivät seikkailuitta Usowaan.
Mutta kuudentena päivänä sen jälkeen, kun he olivat saapuneet suurelle järvelle, nousi myrsky ja ukkonen. Aallot vyöryivät valkovaahtoisina, niin että kanootti, joka niin kauan oli kantanut heitä, viskautui sinne ja tänne kunnes he luulivat menehtyvänsä. Simba ja Moto tekivät ankarasti työtä airoineen ja koettivat suunnata kulkunsa rantaan, mutta vahva tuuli teki kaikki heidän ponnistuksensa tyhjiksi ja ajoi veneen yhä kauemmaksi ulapalle, ja laineet vuoroin nostivat sen vaahtopäisille harjoilleen, vuoroin syöksivät sen suoraan syvyyteen. Salamat leimahtelivat joka suunnalla ukkosenjyrinä oli räjähyttää taivaan halki, ja sade virtasi tulvinaan. Tuuli ja aallot ajoivat puoleksi vajonnutta venettä minne halusivat, eikä ollut paljonkaan apua siitä, että poika parat ammensivat siitä vettä voimainsa takaa. Kanootti ajautui nyt kaikista ponnistuksista huolimatta sumun ja sakean sateen läpi asuttua rantaa kohti, ja kun ilma hetkeksi kirkastui, huomasivat matkamiehemme joukon ihmisiä, jotka olivat kerääntyneet rantaan katsomaan heidän kulkuaan.