Kun ystävät olivat päässeet turvaan, astui Kalulu lähellä olevan suuren puun luo surkeasti ontuen, ikäänkuin hän olisi ollut pahasti haavoittunut, ja piiloutui sen taakse. Mutta niinpiankuin hän oli päässyt sinne, jännitti hän jousensa ja otti vasempaan käteensä kolme nuolta varalta.
Hänen ei tarvinnut odottaa montakaan minuuttia, ennenkuin kuusi miestä hyökkäsi esiin pensaikosta suoraan hänen piilopaikkaansa kohti, jonka he piirittivät joka puolelta. Yksi miehistä tähtäsi Kaluluun ja heitti keihäänsä häntä vasten. Se osui maahan tuskin kyynärän päähän Kalulusta, mutta tämä ei liikahtanut paikaltaan. Mies heitti vielä toisenkin keihään, joka osui vieläkin lähemmäksi. Nyt lensi pitkä heittokeihäs — assegaj — häntä vastaan ja raapaisi kaarnan puusta hänen päänsä yläpuolelta. Kun hän ei vieläkään vastannut, luulivat miehet, että hän oli niin pahasti haavoittunut, ettei voinut puolustaa itseään. Mutta kun yksi miehistä, joka oli toisia rohkeampi, hyppäsi puun juurelle, lennätti Kalulu nuolen hänen rintaansa, ja ennenkuin toiset ennättivät suojaan, osui toinenkin nuoli maaliinsa. Sitten Kalulu tarttui molempiin keihäisiin ja assagajiin, joilla miehet olivat ahdistaneet häntä, ja päästäen watutain sotahuudon hän hyökkäsi kevyesti kuin antilooppi viidakon läpi.
Kun miehet näkivät Kalulun juoksevan, kiiruhtivat he hänen jäljessään. Päästyään kukkulalle heittäytyi Kalulu pensaan taakse ja odotti silmät ja korvat jännittyneinä ja käsi jousen jänteellä, kunnes ensimmäinen miehistä tuli näkyviin, ja sitten hän lävisti hänen kurkkunsa nuolellaan. Ennenkuin kuoleva ennätti päästää korahdustakaan, oli Kalulu pistänyt uuden nuolen jouseensa ja ampunut sen neljännen miehen selkään, juuri kun tämä kääntyi paetakseen pois. Nyt Kalulu astui esiin piilostaan, keräsi kuolleitten aseet — keihäät, jouset ja nuolet — ja kun hän näki molempien jäljelläolevien pakenevan, palasi hän ystäviensä luo, jotka levottomina odottivat häntä. Ihmetyksen vallassa toiset kuuntelivat hänen kertomustaan taistelun kulusta, ja Simba soimasi itseään arkuudesta, kun hän oli jättänyt Kalulun yksin vihollista vastaan. Mutta Kalulu keskeytti hänet. "Älä sano siten, Simba. Sinä olet suuri ja hyvä maalitaulu, jota vastoin minä olen pieni ja kapea, ja vaikkapa heitä olisi ollut kaksikymmentä, niin varovaisuudella olisin suoriutunut heistä kaikista. Nuo ihmiset eivät taistele kernaasti avonaisella tantereella, ja niinkauan kuin heillä oli vain yksi vihollinen läheisyydessään, eivät he olisi viitsineet ajaa ketään muuta takaa. Hyppäämällä edestakaisin pensaikossa ja ampumalla kulloinkin lähinnä olevaa heistä, olisin siinä määrin vähentänyt heidän joukkoaan, etteivät he ilman suurta mieshukkaa olisi päässeet tänne saakka ja saaneet meitä käsiinsä. Jos me sitä vastoin kaikki olisimme olleet koolla, olisivat he voineet tappaa meistä pari kolme, ja kenestä me olisimme tahtoneet luopua? — Selimistäkö? Vai Abdullahista? Vai Nianista? Ei, Simba, näethän, etten olisi voinut toimia toisin."
Simba ja Selim pahoittelivat, ettei heillä ollut pyssyjään, he kumpainenkaan eivät osanneet ampua jousella, ja Simba lisäsi, että jos hänellä vain olisi ollut oma hyvä pyssynsä, ei ainoakaan noista miehistä olisi päässyt hengissä pakoon.
"Eipä nytkään päässyt muuta kuin kaksi pakoon", sanoi Kalulu nauraen, "eivätkä he taida uskaltaa häiritä meitä enää. Mutta parasta on sittenkin, että lähdemme matkaan, ennenkuin kylän toiset miehet ryhtyvät ajamaan meitä takaa."
Hän jakoi nyt aseet toisille, ja Simba katsoi ihailevin katsein häneen.
Tähän asti oli Kalulu hänen mielestään ollut kestävä ja nopsajalkainen, notkea ja voimakas ikäisekseen, mutta sittenkin vain poika. Nyt hän mittaili häntä kiireestä kantapäähän saakka, pudisti päätään ja mutisi jotain itsekseen. Kalulun kysyessä, mitä hän sillä tarkoitti, hän vastasi:
"Sinun silmäsi on yhtä varma kuin jalkasi ja käsivartesi, Kalulu. Kun tulet muutamia vuosia vanhemmaksi, olet yhtä vahva kuin minä, ja kun palaat takaisin omaan maahasi, saa Ferodia katua tekojaan, sillä sinä hyökkäät kuin jalopeura hänen tielleen." Ja Moto oli aivan samaa mieltä.
"Niin, kyllä Ferodia saa vielä nähdä Kalulun, mutta tuskinpa hän antautuu hänen orjakseen", lisäsi Kalulu.
Tänä iltana ystävämme pystyttivät leirinsä joen rantaan, punertavan kallion juurelle, ja seuraavana aamuna he nousivat vuorelle ja suurella vaivalla tunkeutuivat bamburuoko- ja orjantappuratiheikköjen läpi.