"Oletko hullu?" kysyi huutokaupanpitäjä.
"En lainkaan, vapauta hänet vain kahleistaan!" vastasi isännöitsijä.
Kaulavanne avautui ja käsiraudat olivat juuri putoamaisillaan maahan, kun isännöitsijä nyökkäsi päätään Simballe, joka hyppäsi kuin jalopeura kansanjoukon läpi ja samassa, kun käsiraudat kilahtivat maahan, lausui syvällä äänellään taikasanan:
"Kalulu!"
Orja, joka seisoi yhä lavalla, kääntyi kuullessaan tuon sanan. Hän näki Simban tutut kasvot, sekä hänen takanaan kaksi hienosti puettua arabialaispoikaa, joita hän ei tuntenut, mutta Moto ja Niani olivat hänelle hyvinkin tutut. Hän horjahti ja olisi kaatunut maahan, jolleivat Simban vahvat käsivarret olisi tarttuneet häneen, nostaneet hänet alas lavalta ja kantaneet hänet arabialaispoikien luo.
"Kalulu, etkö tunne Selimiä?"
Hämmästynyt Kalulu tarkasteli hetken aikaa Selimin kasvoja. Hän näki hänen hymyillen astuvan häntä kohti, ja Kalulu syöksyi hänen luokseen. Siten ystävykset olivat tavanneet toisensa jälleen monen kuukauden eron jälkeen. Abdullah ja kaikki muut saivat myös osansa syleilystä läsnäolevien suureksi hämmästykseksi. He eivät voineet ymmärtää, mitenkä arabit saattoivat alentua syleilemään orjaa, joka pari hetkeä sitten oli ollut kahleissa ja tullut myydyksi kolmestakymmenestä dollarista.
Mutta ystävämme eivät välittäneet läsnäolevien huomautuksista ja ihmettelystä, vaan menivät suoraan erääseen puotiin, jossa myytiin valmiita vaatteita. Arabialainen paita heitettiin Kalulun hartioille, valkea vaate käärittiin hänen päänsä ympärille, ja Kalulu oli kuin muuttunut. Selim antoi sittemmin käskyn isännöitsijälle hankkia komea arabialainen puku Kalulua varten.
"Parin päivän kuluttua", sanoi Selim Kalululle, "olet yhtä hyvin puettu kuin mikä arabi tahansa Sansibarissa, mutta nyt tahdon näyttää sinulle äitini ja kotini. Kun olemme päässeet kaupungin ulkopuolelle, voit kertoa meille tarinasi."
Ja Kalulu kertoi, miten hän oli joutunut arabien leiriin ja miten hänet oli petollisesti vangittu ja pantu kahleihin.