"Alussa tein hurjaa vastarintaa, mutta he löivät ja pitelivät minua niin pahoin, että olivat vähällä ottaa minut hengiltä. Samana yönä me lähdimme kulkemaan ja olimme vain öisin liikkeellä, kunnes saavuimme Unyanyembeen, jossa meitä säilytettiin pimeässä huoneessa. Parin päivän kuluttua jatkoimme jälleen matkaa, joka päättyi meren rantaan. Meidän saavuttuamme tähän saareen, pani arabi minut peltotyöhön, mutta he eivät saaneet minua tekemään työtä. He löivät ja piiskasivat minua joka päivä, mutta minä en tahtonut tehdä työtä, ja vihdoin, kun hän huomasi, ettei hän tullut minun kanssani toimeen, lähetti hän minut useiden muiden mukana myytäväksi. Siinä minun tarinani."
"Tiedätkö, että sinä olet minun orjani, Kalulu? Mutta kun minä olin sinun orjasi, annoit sinä minulle vapauden ja suojelit minua tekemällä veljesliiton kanssani. Nyt minä teen saman sinulle. Sinä olet vapaa ja minä olen sinun veljesi, ja minun äitini on sinun äitisi", sanoi Selim.
"Ja minun myöskin", sanoi Abdullah. "Selim ei saa pitää sinua yksin omanaan. Äitini haluaa nähdä sinut. Tässä on hänen kotinsa, käy sisään."
Selim ja Kalulu seurasivat hänen mukanaan portaita ylös, ja kun he olivat riisuneet tohvelit jalasta, saattoi Abdullah heidät suureen saliin. Sen seiniä pitkin kulki komea sohva, joka oli päällystetty kallisarvoisella silkillä, jommoista Kalulu ei ollut unissaankaan nähnyt, ja lattialla oli paksuja persialaisia mattoja.
"Niin, Kalulu, minun kotini ei ole yhtä komea kuin Selim," sanoi
Abdullah, "mutta se on parempi kuin useammat muut arabialaiskodit.
Odota hetken aikaa, niin käyn hakemassa äitini."
Ei kestänyt kauan, ennenkuin Abdullah palasi äitinsä kanssa, jonka kasvot olivat ohuen hunnun peitossa. Mutta kun hän näki, että vieras oli vain nuori poika, heitti hän harson silmiltään, astui hänen luokseen ja kiitti häntä suloisella äänellä. Hän pyysi Kalulua pitämään tätä kotia omanaan ja oleskelemaan siellä milloin ikänä Selim vain saattoi luopua hänen seurastaan. Ja sitten hän poistui jälleen omaan huoneeseensa.
"Sinä näet, Kalulu, että meidän naisillamme on toiset tavat kuin sinun heimolaisillasi", sanoi Abdullah äidin mentyä. "Jos olisit täysi-ikäinen mies, et koskaan olisi saanut nähdä hänen kasvojaan. Mutta sinä olet jo siksi suuri poika, että äitini arasteli sinuakin. Mutta minä puolestani tahdon vielä painostaa hänen sanojaan: tule varhain tai myöhään, kaikki mitä me omistamme on sinun omasi."
"Nyt et saa pitää Kalulua kauemmin luonasi, Abdullah, mutta seuraa meidän mukanamme minun äitini luo", sanoi Selim.
"Ei, Selim, veljeni Kalulu syököön ensin minun luonani, sitten käymme kaikki yhdessä sinun kotiisi."
"Meidän päivällisateriamme on valmis. Minä tahdon, että Kalulu tapaa minun äitini. Tule, Abdullah, meidän kanssamme, me palaamme sinun luoksesi illalliselle."