Kun Abdullah huomasi, ettei Selimillä ollut rauhaa jäädä antoi hän myöten, joskin se soti arabialaista tapaa vastaan. Hän lohdutti itseään sillä, että he palaisivat illalla takaisin hänen kotiinsa ja ilmoitettuaan siitä äidilleen hän seurasi Selimin ja Kalulun mukana. Simba, Moto ja Niani odottivat oven ulkopuolella, ja kaikki lähtivät nyt yhdessä Selimin kotiin.
Jos Abdullahin koti oli jo tehnyt suuremmoisen vaikutuksen Kaluluun, niin ihmetteli hän vieläkin enemmän Selimin komeaa asuntoa. Pihamaan loistavan valkea marmori, puhtaus ja järjestys, joka vallitsi kaikkialla, hyvin puetut orjat, jotka avuliaina kiiruhtivat heitä vastaan, leveät portaat, veistetyt ovet ja suuri eteishalli, kaikki tuo saattoi nuoren päällikön aivan hengästyneeksi ihmetyksestä. Hänen katseensa etsi Simbaa ja Motoa, mutta hän huomasi, että he olivat pysähtyneet ovelle. Heidän ei ollut lupa astua ylempään kerrokseen, jonne hänet nyt vietiin, ja Kalulun mieli tuntui hiukan levottomalta.
Selim ja Abdullah riisuivat eteisessä tohvelit jaloistaan ja astuivat sitten suureen, korkeakattoiseen saliin, jossa oli paljon kallisarvoisia esineitä.
Selim kääntyi Kalulun puoleen ja sanoi:
"Mitä Ututan nuori kuningas arvelee veljensä Selimin talosta?"
"Sinä olet suurempi kuin minä. Minulla on ollut monta tuhatta sotilasta, jotka olivat valmiit täyttämään pienimmänkin käskyni, mutta minä olen ensimmäinen kuningas Ututassa, joka on nähnyt tämän kaltaisen talon. Minulla on ollut runsaasti norsunluuta ja lukemattomia lehmiä, lampaita ja vuohia, mutta tällaista taloa ei minulla koskaan ole ollut."
"Myöhemmin, Kalulu, kun me kaikki olemme varttuneet aikamiehiksi, seuraamme sinua Ututaan ja pidämme huolta siitä, että pääset taas oikeuksiisi, ja silloin voit saada kaikkea sellaista, mitä täällä näet. Mutta me olemme vielä nuoria poikia ja meidän pitää oppia vielä paljon, ennenkuin voimme taistella Ferodiaa vastaan. Siihen saakka pyydän sinua jäämään tänne Abdullahin ja minun luokseni Sansibariin ja pitämään minun kotiani omanasi. Odota hetken aikaa, minä käyn kutsumassa äitiäni, Aminaa, jota sinun täytyy oppia rakastamaan."
"Minä pidän kaikesta, mikä on sinulle rakasta, Selim", vastasi Kalulu ja kävi sohvalle istumaan.
Selim kolkutti äitinsä huoneiston ovelle, ja kun äiti tuli saliin, suuteli hän kunnioittavasti hänen kättään ja vei hänet Kalulun luo. Mutta kun äiti näki vieraan, mustan miehen, vetäytyi hän pois sanoen:
"Kuka tämä on, poikani? Mitä sinä ajattelet, kun päästät orjan huoneeseen, minne vain arabeilla on lupa tulla? Ja minä olen hunnutta! Hyi, poika!"