"Ei, rakas äiti, sehän on vain poika. Eikä hän ole mikään orja, vaan minun veljeni", vastasi Selim hymyillen viitatessaan luokseen Kalulun, joka näytti hämmästyneenä katselevan Aminan ihmeellistä kauneutta.
"Sinun veljesi! Onko sinulla kaksi äitiä? Herrani Amer ei kertonut minulle koskaan, että hänellä olisi ollut muita vaimoja, kuin mitä tässä talossa asuu. Mitä ihmeellistä peliä tämä? Kuka tuo poika on?"
"Etkö sinä arvaa, äiti? Se on veljeni, Kalulu."
"Kalulu!" toisti äiti. Hänen kauniille kasvoilleen levisi hymy, ja Kalulun luo astuen hän lausui tälle helliä sanoja niinkuin ainakin äiti poikansa pelastajalle ja vapauttajalle.
"Tämä talo on sinun käytettävänäsi", lopetti hän. "Käske mitä haluat, ja sinua totellaan. Minäkin, Selimin äiti, joka niin kauan surin häntä kuolleena, osaan olla kiitollinen. Simba, Moto ja pikku Niani, jotka ottivat osaa Selimin kärsimyksiin, ovat saaneet palkinnoksi taloja ja puutarhoja, eikä Selim voi koskaan kylliksi kehua heidän hyvyyttään. Mutta sinulle, joka olet saanut kärsiä niin paljon, tahdon minä olla äidin asemassa, ja sinä olet tästä lähtien minun oma Kaluluni."