"Ainoastaan neljäkymmentäkö?" toisti Selim. "Eikö se ollut paljon?"
"Oliko se paljon, kun hän sai kolmesataa?" vastasi Moto loukkaantuneena.
"Mutta sinä unohdat, Moto", sanoi Selim, "että sinä olit Kisesan orja, ja että pyssy, jolla sinä ammuit, oli hänen, samoinkuin ruuti ja kuulatkin ja että yksin sinun vaatteesikin olivat hänen omansa. Ruoka, joka antoi voimaa sinulle, oli hänen pöydästään, miehet, jotka kantoivat sinut kotiin metsästäjä hoitivat sinua sairaana ollessasi, olivat hänen palvelijoitaan, ja hänen avuttaan sinä olisit kuollut aarniometsään etkä koskaan enää saanut nähdä ainoatakaan norsua. Mitäs siihen sanot, Moto?"
"Että sinä olet oikeassa, nuori herra", vastasi Moto nöyrästi, ja kaikki muut yhtyivät siihen.
"Kerro nyt Kisesan taistelusta waroreja — sinun omaa kansaasi — vastaan ja miten sinä pelastit kuninkaan pojan", kehoitti Simba.
"Niin, tee se", pyysi Selim. "Se on varmaankin hauska kertomus. Sitä paremmin minä nukun ensimmäisen yöni Afrikassa."
"Kun ystäväni Simba pyytää ja nuori herrani käskee, on Moto heti valmis", vastasi Moto ja heitti suuren halon tuleen. "Siitä ei ole pitkä aika, ehkäpä kolme tai neljä vuotta. Kisesa oli silloin Unyanyembessa. Hän oli riidassa Sayd ben Salimin, Sansibarin walin [maaherra] kanssa, ja useimmat arabit pitivät Kisesan puolta, sillä hän oli urhoollinen, mahtava ja rikas.
"Kun Sayd ben Salim kehoitti arabeja taisteluun Kahaman mustaa päällikköä vastaan, kieltäytyi Kisesa, ja useimmat arabit tekivät samoin. He sanoivat että Kahama oli vain pieni kylä ja että sellaiseen taisteluun oli Salimin pojalla kylliksi sotilaita, jotka saivat palkkansa sulttaanilta. Salimin poika osaa kyllä pitää arabeja aisoissa ja rakentaa rauhaa rauhallisten kauppiaitten kanssa, mutta taisteluun hän ei kelpaa. Siihen Kisesa pystyy. Ja pari kolme viikkoa myöhemmin palasi wali takaisin mustien voittamana, ja arabit tekivät hänestä pilkkaa.
"Pian senjälkeen syttyi sota Urorin kanssa. Sayd ben Salim ei tahtonut puuttua siihen, vaan sanoi, että jos Kisesa lähtisi mukaan, luovuttaisi hän Unyanymben maaherrana hänelle korkeimman päällikkyyden. Kisesa suostui siihen heti, ylhäisimmät arabit yhtyivät häneen, ja paria päivää myöhemmin marssi Kisesa Uroria vastaan tuhat miestä mukanaan.
"Luulen, että me lähestyimme Urorin pääkaupunkia Kwikurua kahdentenakymmenentenä päivänä marssille lähtömme jälkeen. Sinä yönä me nukuimme aseistettuina ja saatuamme merkin ryömimme tunnin ajan pensaikossa, kunnes kuutamossa näimme edessämme Kwikurun paaluaidat. Mutta kauan emme ennättäneet niitä katsella, sillä niin pian kuin merkki torvella annettiin, juoksimme paaluaidalle. Nopeina kuin salaman iskut Kisesan miehet saapuivat paikalle ja pistivät pyssynsä paalujen lomiin, mutta ei ainoatakaan laukausta laukaistu, sillä Kisesa osaa johtaa sotaa. Hän puhalsi torveensa, ja ääni kylästä kysyi ketä me olimme ja mitä me tahdoimme.