Sheikki Amer oli jaloa sukua ja polveutui kuuluisista esi-isistä. Hän oli jaloluontoinen, vieraanvarainen ja armelias ja kohteli varsin hyvin lukuista, mustaa palvelijajoukkoansa.
Amerin vaimo — hänen lemmikkivaimonsa — oli Otman ben Gheesin lempeä, gasellisilmäinen tytär, Beni Abbasin heimoa. Hän oli luonteeltaan miehensä veroinen ja monien avujensa vuoksi erittäin sopiva hallitsemaan hänen sydäntään ja haaremiansa.
Joskin vain harvat arabit puhuivat hänestä hänen miehensä läsnäollessa tai tiedustelivat hänen vointiaan — sellainen sotii arabien tapoja vastaan tiesivät Amerin ystävät varsin hyvin, mitä hänen talossaan tapahtui. Amerin uskolliset palvelijat eivät näet koskaan laiminlyöneet tilaisuutta, jolloin he saattoivat puhua muille Aminan, Amerin vaimon, hyvyydestä ja monista avuista.
Yksinpä eräs nuori eurooppalainenkin, joka eräänä iltana ratsasti Amerin talon ohitse sattui näkemään Aminan kasvot vilaukselta, joutui siinä määrin hänen suloutensa valtoihin, että hänen kuvansa alituisesti väikkyi hänen mielessään ikäänkuin mitä ihanin unikuva. "Hän oli kaunein nainen, mitä koskaan olen nähnyt", oli hänellä tapana kertoa, "ja pahoittelen vain, etten saanut kauemmin katsella hänen kauniita kasvojansa. En voi unohtaa hänen ihmeellisen kirkasta ja kuitenkin niin tulista katsettaan, hänen rubiininpunaisia, hienomuotoisia huuliaan ja hänen puhdasta ihoaan."
Amerin suurta, tilavaa asuinrakennusta ympäröivät oranssi- ja mangopuut. Hänen peltonsa, joita oli monen tynnyrinalan laajuudelta, olivat hyvin hoidettuja ja niillä kasvoi kaneelia, ryytineilikoita, oransseja, mango-, granaatti-, omena-, guava- ja monia muita hedelmäpuita, sekä kaikenlaisia vihanneksia ja viljaa, joita viljellään Sansibarin saarella. Ahkeruudella ja omistajan itsensä silmälläpitämänä oli Amerin plantashi tullut kaikkein kukoistavimmaksi koko seudulla. Suurin kustannuksin oli myöskin asuinrakennusta parannettu ja kaunistettu, niin että saaren vanhin, joka oli tuntenut Amerin isän, Osmanin, tuskin tunsi sitä enää entiseksi Osmanin taloksi. Suuri pihamaa oli kivitetty marmoriliuskoilla, ja keskellä pihaa kohosi kallisarvoisesta kivestä veistetty suihkukaivo. Talon ulkopuolella oli myöskin marmoriallas muhamettilaisia orjia varten, jotta he voisivat pestä kätensä ja jalkansa ennenkuin he astuivat Amerin pieneen moskeijaan missä jumalanpalvelusta pidettäessä seurattiin tarkasti muhamettilaisia menoja. Amer ben Osmanilla oli vain yksi poika, Selim, ja Amina, hänen lemmikki-vaimonsa oli pojan äiti. Poika oli Amerille yhtä rakas kuin Aminakin. Selim oli perinyt kauniilta äidiltään hienot piirteensä, suuret, loistavan mustat silmänsä ja vaalean ihonsa, ja isältään notkean voimakkaan vartalonsa.
Tämän kertomuksen alkaessa oli Selim hiukan päälle viidentoista vuoden vanha, ja Amerin puiston viettävällä rannalla, missä Amer tavallisesti vietti iltaansa, meillä on tilaisuus tutustua kertomuksemme päähenkilöihin.
Oli auringonlaskun aika. Persialaisia mattoja oli levitetty hiekalle niin lähelle valkeata rantaa, jota vasten laineet liplattivat, että saattoi kuulla niiden hiljaisen äänen, ja matoilla lepäili Amer ystäviensä kera. Siinä oli Khamis ben Abdullah, rikas kauppias, joka vastikään oli palannut Afrikan sisäosasta mukanaan suuret määrät norsunluuta ja orjia; sheikki Mohammed, Amerin naapuri ja sukulainen; sheikki Thani ben Mussoud, kokenut vanha kauppias; sheikki Mussoud ben Abdullah, lihava, komea arabi Muskatista; sheikki Hamdan ja Amran, synnynnäisiä sansibarilaisia.
Lähellä tätä etevien vanhempien miesten ryhmää oli toinen seurue, johon kuului edellisten poikia tai nuoria sukulaisia. Siinä oli Amer ben Osmanin kaksi veljenpoikaa, Suleiman ja Soud, kumpikin komeissa ja kirjavissa puvuissa; sheikki Thanin pitkä, mustaverinen poika, Isa; sheikki Mohammedin kaksi- ja neljätoistavuotiaat pojat Abdullah ja Mussoud, jotka olivat niin vaaleaverisiä kuin Ismaelin mustasilmäiset jälkeläiset suinkin voivat olla, ja siellä Amer ben Osmanin rakas Selim, jonka avonaiset, iloiset kasvot, läpikuultava iho, kauniit silmät ja kaunis, notkea vartalo heti herättivät huomiota.
Selimillä oli yllään lyhyt, karmosininpunainen, kultapunoksilla koristettu verkatakki ja lumivalkoinen musliinipaita, joka ulottui polviin saakka ja jota uumilta ympäröi komea silkkivyö. Päässä hänellä oli kultatupsuinen, punainen fetsi ja sen ympärille oli kierretty kallisarvoinen turbaani, joka kohotti hänen kasvojensa kauneutta.
Kaikkien katseet olivat suunnatut Afrikan mannermaan sinistä ääriviivaa kohti, joka häämöitti muutamien penikulmien päässä Sansibarlahden vihreän veden tuolla puolen, ja Amer ben Osman huomautti miettiväisenä: