"Minä olen istunut tässä omien mangopuitteni siimeksessä viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana miltei joka ilta katsellen tuota tummaa maakaistaletta ja toivonut kerran pääseväni sinne, mistä kauppiaat tuovat mukanaan norsunluuta ja orjia."
Ja kääntyen Khamis ben Abdullahin puoleen Amer jatkoi:
"Eikä haluni lähteä Afrikkaan ole koskaan ollut niin kiihkeä kuin tänä iltana, jolloin sinä, sheikki, kerroit minulle tuoneesi Ufipasta ja Marungusta 500 orjaa sekä 800 frasilahia [1 frasilah = noin 15 kg] norsunluuta. Se on ihmeellistä! Jos orjat ovat terveitä, niin merkitsee 500 kappaletta vähintäin 10,000 dollaria rahassa, ja 800 frasilahia norsunluuta 40,000 dollaria. Ja nämä rahat olet koonnut viiden vuoden matkalla. Wallahi! Se on ihmeellistä! Profeetan kautta siunattu olkoon hänen nimensä — minun täytyy itse päästä tuohon maahan. Ja minä pääsen sinne, jos Jumala suo!" Ja näin sanoen hän pyyhki lujasti otsaansa, — varma merkki siitä, että hän oli liikuttunut ja tehnyt päätöksensä.
"Minkä olen kertonut, on totta, ja Allah sen myös tietää", vastasi Khamis ben Abdullah. Ja onpa niitä vieläkin merkillisempiä maita kuin Marungu ja Ufipa. Rua, joka sijaitsee useita päiviä lähempänä auringon laskua, on suuri maa, ja vain harvat arabit ovat käyneet siellä. Sayd, Habidin poika on ollut Ruassa ja vieläkin kauempana. "Hän on purjehtinut laskevan auringon meren yli ja valinnut vaimonsa San Paul de Loandan valkean kansan parista. Sayd on paljon matkustellut. Mashallah! Enpä usko sellaista maata olevankaan, jossa hän ei olisi käynyt. Hän sanoo, että Ruassa pakanat rakentavat talonsa norsunluusta, ja hän luulee, että heidän tiedossaan on suuria varastoja, joko siellä, missä heidän metsästäjänsä ovat tappaneet joukottain norsuja ja jättäneet paikalle luut ymmärtämättä niiden suurta arvoa, tai siellä missä kokonaiset norsulaumat ovat kuolleet janoon tai tautiin. Olkoon asian laita millainen hyvänsä, Sayd, Habibin poika tietää, että Ruassa on saatavana vaikka kuinka paljon tätä kallisarvoista ainetta, ja me voimme tulla rikkaammiksi kuin prinssi Majid, sulttaanimme, jos me lähdemme sinne, ennenkuin muut arabit saavat asiasta vihiä. Vähänpä minä viime matkallani ansaitsin verrattuna siihen, mitä olisin voinut ansaita. Pian aion taaskin yrittää onneani Afrikassa, inshallah — jos Jumala suo! Aion matkustaa Ruaan, ja jos tahdot seurata mukanani, Amer ben Osman, niin ei sinun tarvitse sitä katua."
"Amer ben Osman pysyy sanassaan", vastasi tämä. "Partani kautta, enkö ole sanonut seuraavani mukanasi, ja jos Jumala suo, olen valmis matkaan samalla kertaa kuin sinäkin. Mutta kerrohan meille vielä Ruan pakanoista ja suurien järvien seuduilla olevista maista. Kelpaavatko ensinmainitut orjiksi? Onko heitä helppo saada kaupaksi meidän markkinoillamme? Vaikka turhahan minun on kysyä. Minullahan on kaksi miestä, jotka ostin kaksikymmentä vuotta sitten, kun he olivat aivan nuoria, ja luulenpa, että he ovat enemmän kiintyneet minuun kuin ainoakaan niistä orjista, jotka ovat syntyneet talossani."
"Sinäpä sen sanoit!" huudahti Khamis. "Hyviäkö orjia? Parempaa väkeä ei ole koko Masrin ja Kilwan välisellä alueella kuin Ruassa ja sen lähiseuduilla. Ja kykeneviä ne myöskin ovat! Nämä pakanat takovat parhaat keihäät, miekat ja tikarit, mitä koko Afrikassa on saatavissa. Meidän taitavimmat Sansibarissa olevat käsityöläisemme eivät voi vetää vertoja heille. Lähellä Ketangaa — Sayd, Habibin poika voi sanoa, missä se on — on kuparivuori, ja sen metallista kansa valmistaa kauniita ranne- ja nilkkarenkaita ja sen semmoista. Habibin poika ei ole nähnyt kauniimpia töitä edes Muskatissa."
"Mashallah!" huudahti Amer ihastuksissaan, "sinä kiihoitat yhä enemmän haluani matkustaa tuohon ihmeelliseen maahan. Kuparivuori — oikea kuparivuori! Nuo pakanat ovat varmaankin sekä kelvollisia että rikkaita. Kunpa voisin saada sieltä pari sataa orjaa, niin voisin nauraa kaikille koronkiskurikoirille. Minulla on kaunaa heitä kohtaan sen koron vuoksi, jota he vaativat minulta, kun rakennutin taloni ja suihkulähteeni. Entä naiset, Khamis, heistä et ole sanonut sanaakaan? Millaiset ovat naiset tuossa rikkaassa maassa?"
"Niin, kerro meille naisista", sanoivat muutamat muutkin, jotka tähän asti olivat olleet vaiti.
"Olen nähnyt vain yhden ainoan Ruan naisen", Khamis vastasi, "Saydin pojan vaimon, joka oli pitkä ja kaunis tyttö. Hänen jalkansa olivat hienot ja kaunismuotoiset kuin antiloopin. Hän käveli kuin päällikön tytär. Hänen silmänsä olivat kuin kaksi syvää kaivoa, joiden vesi päilyy liikkumattomana. Hänen kasvonsa muistuttivat kuuta sekä muodoltaan että väriltään. Ne olivat melkein yhtä vaaleat ja kirkkaat kuin sinun poikasi Selimin, Amer."
"Sinun kielesi liikkuu kovin liukkaasti, Khamis", huudahti Amer melkein loukkaantuneella äänellä, "vai oletko hyvän kauppaonnesi kunniaksi maistellut liiaksi nasarealaisten väkeviä juomia? Vaaleaverisiä naisia, yhtä vaaleita kuin poikani Selim! Missä olet Selim, Amerin poika, Beni-Hassanin ylpeys? Tulehan tänne, reipas, ylpeä poikani, isäsi silmäterä."