"Mohammed on puhunut hyvin", sanoi Amer ben Osman. "Minä ehdotan, että yksitoista meistä lähtee miehineen liikkeelle, ja yksi jää sadan miehen kera vahvistamaan aitausta ja vartioimaan tavaroita. Jos meidän on pakko vetäytyä takaisin, niin onhan meillä silloin vahva suojapaikka. Me voimme ainakin pelottaa epäuskoisia, ja joskin heidän paaluaitansa ovat kolminkertaisia, niin jotkut nuolistamme voivat sittenkin osua. Allahin kiitos, meillä on kyllin ampumavaroja."
"Erittäin hyvä", sanoi vanha varovainen sheikki Thani, joka tunsi hyvin Afrikan, "mutta jos yrityksemme epäonnistuu, on meidän tilamme entistä pahempi. Miehemme kadottavat kokonaan rohkeutensa ja nälänhätä uhkaa meitä. Minä ehdotan, että jaamme viisisataa miestä kahteen osaan, marssimme portteja vastaan niin pian kuin suinkin ja koetamme rynnäköllä voittaa kylän. Vain sillä tavalla me voimme onnistua."
"Vanhimmat ovat puhuneet ja puhuneet hyvin", sanoi Khamis, "mutta minä olen ollut täällä ennen, ja tunnen warorit. Vaikka ne voittaisimmekin Kwikurun emme sittenkään saisi vapaasti kulkea maan läpi, vaan meidän täytyisi heti piirityksen jälkeen vaeltaa Unyanyemben kautta. Turhaa minun on huomauttaa, että kielsin teitä valitsemasta Urorin tietä koetan vain tehdä parastani meidän kaikkien pelastamiseksi. Jos voitamme tänään Olimalin, täytyy meidän illan suussa lähteä marssimaan Unyanyembeen, sillä kahden päivän kuluttua on tieto tapahtumasta levinnyt koko maan yli."
"Sinä puhut viisaasti, Khamis", vastasi Amer ben Osman, "ja sinä olet tosiaankin hyvä johtaja. Jos sinä miehinesi ja parin päällikön kera teet hyökkäyksen toiselle portille, niin minä lähden toisten kanssa toiselle portille. Se, joka ensimmäisenä saa portin murretuksi, puhaltakoon torveensa. Minä kehotan, että me nyt heti syömme mitä meillä on syötävää, ja että sitten lähdemme liikkeelle."
"Allah olkoon kiitetty hyvyydestään. Syökäämme ensin ja tapelkaamme sitten!" huusivat kaikki.
Puolessa tunnissa oli nopeasti valmistettu aamiainen syöty, ja kaikki lähtivät liikkeelle paitsi vanha Sultan ben Ali, joka sadan miehen kera jäi leiriin.
Simba ja Moto pitivät myöskin neuvottelun, ja marssiessaan Amer ben Osmanin jäljessä vaihtoivat he merkitseviä katseita ja pudistivat päätään.
Kylän lähellä vallitsi hiljaisuus, ei ainoatakaan ihmistä näkynyt, ei koira haukkunut. Aurinko paahtoi kuumasti niinkuin tavallisesti, ja taivas oli pilvetön.
Lähestyvät arabit ja heidän väkensä eivät kuitenkaan huomanneet kirkasta taivasta, päivän kauneutta eikä auringonpaahdetta.
Kun he olivat saapuneet kolmensadan metrin päähän kylästä, erosi Amer ben Osmanin joukko Khamis ben Abdullahista ja marssi kylän eteläistä porttia kohti. Ja kun hän oli asettunut paikalleen, alkoivat molemmat osastot yhteisestä merkistä ampua ja samalla marssia eteenpäin.