"Thanilla on poika, Isa", vastasi kauppias, "Thani on köyhä verrattuna Ameriin, mutta hän voi ottaa mukaansa viisikymmentä aseistettua orjaa, jotka seuraavat häntä kuolemaan."
"Hyvin sanottu, Isa on kelpo nuorukainen, vaikka hänen ihonsa onkin tumma. Hänellä on arabialaisen isänsä sielu. — Entä sinä, Mussoud?" sanoi Khamis Muskatista kotoisin olevalle punaposkiselle päällikölle, joka siveli mustaa, kaunista partaansa. "Miten monta miestä sinä voit antaa käytettäväksemme?"
"Yhtä monta kuin ystäväni Thani", vastasi Mussoud, "minun mieheni ovat wahiyowerejä, tottelevaisia ja urhoollisia taistelussa. He seuraavat minua minne tahansa."
"Hyvä", huudahti Khamis tyytyväisenä. "Entäs sinä, sheikki Mohammed", kysyi hän mieheltä, jolla oli hirveä maine wafipa- ja wamarungakansan parissa ja jota monet heimot pelkäsivät, "miten paljon väkeä sinä otat tällä kertaa mukaasi Afrikkaan?"
Mohammed vastasi syvällä äänellä, joka muistutti villin puhvelin mörinää: "Suurta tarkoitusta varten voin ottaa sata miestä maatilaltani, veljeni Rashid ja päällysmieheni tulevat lopuilla toimeen. Otan mukaan myös molemmat nuoret jalopeurani, Abdullahin ja Mussoudin, ja opetan heitä pyydystämään orjia ja leikkaamaan niiltä kynnet, niin kuin olen itse niin monta kertaa tehnyt."
Pojat kiittivät ilomielin ja vilkaisivat salaa Selimiin, joka hymyili tovereilleen.
"Sinä olet vahva ja viisas mies, Sultan, Alin poika", Khamis jatkoi, "tahdotko yhtyä meihin?"
Sultan, Alin poika, oli viidenkymmenenviiden vuoden vanha mies, jonka kasvot olivat selväpiirteiset ja silmät terävät ja mustat. Hän oli vahva ja viisas, niinkuin Khamis oli sanonut, eikä kukaan, joka näki hänet, voinut epäillä, ettei hän ollut parhaita beduiinipäälliköitä, jotka olivat asettuneet Sansibariin. Sultanilla oli sitä paitsi ollut korkea asema prinssi Thouweyneen armeijassa Muskatissa, ja prinssi oli usein kehunut hänen rohkeuttaan, kestävyyttään, neuvokkaisuuttaan ja taitoaan johtaa villiä ratsuväkeään. Hän oli parhaassa miehuudenvoimassaan, jota ikä ei ollut vielä lainkaan heikontanut.
"Minne ystäväni Amer ben Osman lähtee, sinne minäkin", vastasi Sultan heti paikalla. "Jäisinkö minä Sansibariin syömään mangohedelmiä, sillä välin kuin sukulaiseni Amer antautuu vaaroihin? Ei, Abdullahin poika, voit luottaa siihen, että minä seuraan teitä sekä ilossa että surussa, ja minä voin varustaa aseilla kahdeksankymmentä orjaa." "Hyvä, hyvä!" huusivat kaikki yhteen ääneen.
"Missä Alin urhoollinen poika kulkee, siellä tie on selvä, siellä ei vaara uhkaa."