Tarkasti Abdullahia katsellen Kalulu leikkasi poikki hänen siteensä ja käski ihmettelevän arabialaispojan seurata mukanaan. Ja tultuaan huoneeseensa hän tarkasteli häntä jälleen, asettui seisomaan selin häntä vasten ja koetti kädellään, kumpi heistä oli pitempi ja hymyili sitten hänelle.
"Ymmärrätkö kitutankieltä?" Abdullah pudisti päätään, ja Kalulu kiiruhti hakemaan hänelle ruokaa, paistettua lihaa, riisiä ja maissipuuroa. Kädenliikkein hän ilmaisi Abdullahille, että ruoka oli tarkoitettu hänelle, ja arabialaispoika käytti heti hyväkseen uuden herransa hyvyyttä.
Kalulu katseli Abdullahin syöntiä, sitten hän kiiruhti pois ja palasi takaisin mukanaan kaksi miestä, jotka nähdessään Abdullah lakkasi syömästä.
"Simba! Moto! Miten te tulitte tänne?"
"Abdullah, poika parka!"
Hän hyppäsi pystyyn, syleili Simbaa ja sitten Motoa ja suuteli heitä itkien ilosta, Kalulun hyväntahtoisesti katsellessa heitä.
"Oi, minä en ole yksin, minulla on vielä ystäviä", nyyhkytti poika, ja Simba kysyi innokkaasti, minne toiset olivat joutuneet.
"Kova onni on vainonnut meitä siitä saakka kun tulimme Uroriin", sanoi Abdullah surullisena. "Isa kuoli isoonrokkoon pari päivää sen jälkeen, kun lähdimme Kwikurusta. Vähän myöhemmin sairastui pikku veljeni Mussoud samaan tautiin ja kuoli ja Selim —"
"Niin, missä on Selim?" Moto kysyi.
"Samana yönä kun Mussoud kuoli, pakeni Selim metsään, sillä Tifum löi häntä ja meitä kaikkia. Minä en voinut seurata hänen mukanaan Mussoudin vuoksi, mutta minä rukoilin Allahia hänen puolestaan. Kun heräsin aamulla, oli Selim poissa. Ja minä luulen, että hän otti pyssyn ja pari keihästä mukanaan, sillä neekerit pitivät suurta melua niistä."